En ollut Good Kid, m.a.a.d. Cityn (en edes yritä teeskennellä että tietäisin miten tuo kirjoitetaan) aikaan mitenkään isosti Kendrick-bandwagonissa, vaikka olikin mahtavaa että hip hoppiin tulee uutta ääntä.
Vaikkeivät artistit liitykään mitenkään toisiinsa, minulle Kendrick Lamar ja Drake edustavat hiphopin nykyhetken ydintä. Ja tässä kaksintaistelussa Kenrick vie helposti voiton (joo joo, Drake tekee enemmän r&b:tä tai whatevs, mutta jos pään sisällä on ehtinyt tällainen pari muodostua, siitä ajatuksesta on vaikea päästä eroon.
Vaikka Kendrickin fanitus on toistaiseksi jäänyt aika kohteliaalle tasolle, olin silti iloisesti yllättynyt kun maestro Lamar posautti uuden levynsä Spotkulaan pyytämättä ja yllättäen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Eli pari päivää sitten, siis.
Kendrick on aiemminkin väläytellyt musiikillista osaamistaan (siis erotuksena RÄPPISKILLSEISTÄ), To Pimp a Butterfly on hänelle samaa, mitä mestariteos My Beautiful Dark Twisted Fantasy oli Kanye Westille. Ei voi sanoa, että Kendrick UUDISTAISI hiphoppia, mutta hän lohkaisee siitä ison palan ja jauhaa siitä itsensä näköisen MÄLLIN.
Wow. Kirjoitin just noin.
Aluksi ajattelin, että hän yrittää vähän liikaakin tehdä Suuren ja Merkityksellisen hiphop-levyn. Mutta muutaman kuuntelun jälkeen koko (oudosti nimetty) levy sulaa hienosti yhdeksi lähivuosien hiphop-tapauksista.
Kuten todettua, musiikillisesti To Pimp a Butterfly on huiman laaja. For Sale? Interludella lähestytään Saul Williamsin slam-runoutta, The Blacker The Berryssä Kanye Westin Yeezuksen rotupolitiikkaa, Wesley's Theoryllä ja These Wallsilla flirttaillaan Outkastin Aqueminille ja u tai How Much A Dollar Cost taas tuntuu joko The Rootsin tai Kendrickin omalta ääneltä. Edes nykyrap-levylle tyypillinen pituus ei haittaa, kun tavara on tasapainossa.
To Pimp a Butterflyn ydin on kuitenkin edeltäjänsä tapaan fiksun, mutta katujen kouliman kaverin oivaltavassa höpöttelyssä. Katujen ääntä heijastelevat Kendrickin kanssa mm. Snoop Dogg Institutionalizedilla ja artisti yksin Hood Politicsilla. Elämäntyyli puhuttaa.
Mukana on toki myös edellislevyn menestyksen mukanaan tuomaa kasvua. Vanha kunnon aihe monessa pop-musassa: Miten selviytyä feimistä. Levyn päättävä Mortal Man on hieno luenta tästä. Biisin lopuun on ympätty käsittääkseni huonosti saatavilla ollut Tupac Shakurin haastattelu, jossa hän puhuu samasta asiasta. When Shit Hits the Fan You Still a Fan?
Hehkutin viime vuonna J. Colen uutta levyä, mutta Kendrick vetää Colea pidemmän korren sillä, että To Pimp a Butterfly on runsaan asiasisällön lisäksi huikean musikaalinen. Aikamoinen voimannäyte pitkään hiljaa olleelta Dr. Dre:ltä, jonka viimeaikaiset meriitit ovat olleet enemmänkin rahallisia kuin taiteellisia (Applen Beats-kauppa, siis).
Tätä levyä on ollut siitäkin mahtava kuunnella, että hip hop -levystä innostuminen tuo aina sellaisen oudon RÄPPIOLON tai RÄPPIPÄISSÄÄN OLEMISEN. Se ei kuitenkaan synny ihan mistä tahansa, vaan rap-levyn pitää olla tarpeeksi hyvä, ja sitä pitää kuunnella niin paljon, että sanoja tulee hiukan tapailtua mukana.
Minä olen kuunnellut tämän levyn läpi ehkä 8 kertaa, ja kaikkien sanoitusten avaaminen on vasta alussa. Hyvä olo, kun tietää että on antoisia kuunteluja tulossa. Ihan kuin avaisi ekaa kertaa jonkun hyvän romaanin jonka tietää palkitsevaksi.
Suosittelen. Lienee korkealla vuoden levyissä.
