Tämä postaus on sisältöyhteistyö, jonka toteutin yhdessä Suomen Blogimedian ja Kiasman kanssa.
Olen aiemmin ollut vain ystäväni Sami Havian taidenäyttelyjen avajaisissa. Siksi olikin mahtavaa päästä viiden muun bloggaajan kanssa ETUKÄTEEN katsomaan Robert Mapplethorpen huomenna perjantaina Kiasmassa avattavaa näyttelyä.
Tai vieläpä niin, että kiersimme näyttelyn ennen VIP PREVIEW -tilaisuuden avautumista. Tänään on vasta muille kutsuvieraille avajaiset, ja huomenna tavan tallaajatkin päästetään uudistettuun Kiasmaan.
Olen käynyt Kiasmassa viimeksi ehkä 3-4 vuotta sitten, joten oli jo aikakin. Robert Mapplethorpe oli minulle jonkin verran tuttu jo etukäteen, ja varsinkin Patti Smithin Mapplethorpesta ja itsestään kirjoittaman Ihan kakaroita -kirjan lukeminen toi paljon lisää näyttelykokemukseen (kirjasta tulossa arvio myöhemmin).
Robert Mapplethorpe, New Yorkissa asunut ja leimallis esti newyorkilainen valokuvaaja joka kuoli AIDSiin 1989. Tykkäsi kuvata kikkeleitä. Oli Patti Smithin rakastettu ja myöhemmin ystävä. Suurin piirtein tuon verran hänestä tiesin.
Ennakkotiedot pitivät sikäli paikkansa, että peniksiä (tai "kaluja") oli seinillä runsaanlaisesti. Mutta Mapplethorpen kuvaamat "kalut" eivät ole välttämättä inhorealistisia tai edes seksuaalisia, vaan välillä muotoja tai kreikkalaisen veistoksen elottomia osasia.
Toisaalta hän oli kyllä myös nahkamiehiä (ja mm. Tom of Finlandin kaveri), joten yhdessä huoneessa on myös fetisistisempää kamaa. Toisaalta samassa K-18-huoneessa on myös tässä alla nähtävä kuva, joka pääsi siinä ympäristössä yllättämään. Minusta tuo kuva oli koko näyttelyn kaunein.
Vaikka olinkin eksklusiivisella kierroksella, minua silti miellytti tuo Mapplethorpen näyttelyn sisällön ja tunnelman hyvällä tavalla arkinen fiilis. Sellaista sen kuuluisikin olla: Ei Kiasma-käynnille pitäisi olla mitään juhlallista kulttuurisen paatoksen motiivia, vaan sinne voisi mennä nauttimaan kulttuurista.
Viihtymään. Kokemaan TAPAUS, joka Mapplethorpen näyttely eittämättä on.
Patti Smithin lisäksi hän kuvasi muitakin muusia, mutta myös julkkiksia tilaustöinä. Roy Lichtensteinin ja Andy Warholin kuvat jäivät näistä mieleen. Ihmeellisiä ihmisiä. Myöhemmin kun bloggaan tuosta mainitsemastani Ihan kakaroita -kirjasta hehkutan vielä erikseen New Yorkia 1960-luvun lopusta 1980-luvun loppuun, mutta sanonpa nyt tässäkin, että olisi ollut mahtavaa käydä ko. paikassa silloin (ja tiedän, silloin Manhattan oli paikoin vaarallinen, varsinkin turreille). Mutta piti siis sanoa, että New Yorkin henki on noissakin kuvissa läsnä.
Naisbodari Lisa Lyonin kuvasta (selaa vähän alemmas) tuli mieleen, että nykyään naisten kehonrakennus on niin tavallista ja vielä paljon överimpää, että nykypäivänä Lyon olisi ollut ihan perus crossfit-muija. No okei, ei nyt IHAN perus, mut kuitenkin. Kaunis kuva, veistoksellisuuden korostaminen lienee ilmeistä.
Tässä vaiheessa lienee paikallaan päteä, että olen itsekin viettänyt muutaman yön Chelsea Hotellissa, missä Mapplethorpe ja Patti Smithkin hetken asuivat. "Mappis" on tietenkin myös kuvannut Horses-levyn kannen. Patti Smithin kasvot ovat sen verran persoonalliset, että ymmärtää miksi valokuvaaja haluaa niitä tutkia. Kirjasta (josta siis lisää myöhemmin) sai sen yllättävän kuvan, että rock-runoilija Patti Smith oli se vastuullinen työssäkäyvä ihminen, kun Mapplethorpe ennen suosionsa päiviä teki krusifiksi-veistoksiaan kotona. Patti hankki safkat pöytään, vaikka oli ja on itsekin taiteilija.
Käykää piipahtamassa Kiasmassa. Robert Mapplethorpen omakuvastakin jo näkee, että vastassa on cool jäbä, joka tietää mitä tekee.
