Jotenkin ruvennut vituttamaan tuo "lukuvinkki"-tunniste, mutta kun useimmiten luen ei-ihan-uusia kirjoja, usein jopa klassikoita, tuntuu niistä höpöttelyn kutsuminen kirja-arvosteluksi jotenkin väärältä.
Tämä siis on tavallaan kirja-arvostelu, mutta myös lukuvinkki, koska vertaissuosittelu on lukemista etsiessä ensiarvoisen tärkeää.
Seveneves on itse asiassa aivan tuore kirja, joten kerrankin voisin hyvällä omallatunnolla kutsua tätä kirja-arvioksi, mutta olkoon nyt lukuvinkki.
Palvon Neal Stephensonia, vaikken ole lukenut häneltä kuin Cryptonomiconin ja Reamden ennen tätä. Tiedän, että minun täytyy lukea vielä ainakin Snow Crash ja Anathem (joka minulla itse asiassa on Kindlellä ladattuna).
Seveneves on - valmistautukaa kliseiseen ilmaisuun, pitäkää huiveistanne kiinni tatjanat - TAKUUVARMAA STEPHENSONIA: Massiivinen scifi-romaani, joka keskittyy huikeiden tieteellisten visioiden ohessa juoneen JA henkilöhahmoihin. Edelleenkin äärimmäisen harvinaista ison mittakaavan scifissä - olkoonkin, että henkilöhahmot ovat Stephensonin osa-alueista heikoin.
Sevenevesin juoni on niin hengästyttävä, että ILMAN SPOILEREITA kerrottuna lähtötilanteen selvitäminen vaatii silti melko tavalla merkkejä. Mutta kokeillaan:
Kuu räjähtää tuntemattomasta syystä seitsemään kappaleeseen vuonna 2015. Nämä palaset rupeavat törmäilemään toisiinsa, mistä syntyy kiihtyvällä vauhdilla lisää kappaleita, jotka kahden ja puolen vuoden kuluttua satavan maan pinnalle, tehden planeetastamme asumiskelvottoman 5000 vuodeksi.
Aion pohdiskella juonta spoilerivaroituksen jälkeen myöhemmin lisää. Niille jotka EIVÄT ole lukeneet kirjaa sanon enää vain, että jos pidätte scifistä - tai jos pidätte massiivisista trillereistä - tai jos haluatte uskomattoman hienoa kesäluettavaa - hommatkaa tämä kirja.
Ja vinkkinä jonka itse tajusin liian myöhään: Kun luette toista osaa, kirjan lopussa on havainnollistavia kuvia kiertoradan asumuksista ja muusta.
JÄLKIKÄTEIS-EDIT: Kirjoitin tämän tekstin heti kirjan lopettamisen jälkeen, ja tajusin etten osannut tarpeeksi hyvin hehkuttaa Stephensonin luomaa maailmaa. Ehkä johtuen yksityiskohtien runsaudesta tätä kirjaa lukiessa tuntuu välillä kuin lukisi dokumentoitua historiaa muutaman ihmisen silmien läpi. Tapahtumat tuntuvat tosilta.
Voi myöskin vain ihailla sitä kaikkea vaivaa, mitä kirjailija tarinoidensa eteen näkee. On kaivostietoutta, fysiikkaa, luonnollisesti avaruuteen liittyvää tiedettä, käyttäytymistiedettä, geenitiedetä ja vaikka sun mitä.
Täytyy tosin sanoa, että "rotujen" tyypittely (ei nykyisten ihmisrotujen) menee jotenkin stereotyyppiseksi, tai ehkä "Spacereiden" kulttuurista on syntyhistoriastaan johtuen tullut syntyperää korostava, mikä selittäisi ylikorostuksen tyylikeinona, eikä -virheenä.
**** TÄMÄN JÄLKEEN SEURAA SPOILEREITA, ÄLÄ JATKA JOS AIOT LUKEA KIRJAN. KANNATTAA LUKEA TÄMÄ KIRJA. PALAA SITTEN LUKEMAAN TÄMÄ LOPPUUN. SIVUJA ON 867 JOTEN SIINÄ KESTÄÄ HETKEN. *****
Stephensonin kykyä rakentaa tiivis trillerijuoni yhdistettynä hyvin yksityiskohtaiseen scifiin ei voi kuin ihailla.
Kirja jakautuu kahteen osaan: Ensimmäinen osa käsittelee nykyajan tapahtumia, kun kuu hajoaa, ja ihmiskunnalla on kaksi vuotta aikaa keksiä miten elämä saataisiin säilymään 5000 vuoden asumiskelvottomuuden ajan.
Jälkimmäinen osa kertoo ihmiskunnan paluusta planeetan pinnalle. Toisen osuuden alussa Stephenson käyttää paljon aikaa selittääkseen auki erilaisia yhteiskunnallisia malleja ja teknisiä innovaatioita. Tämä on paikoin hieman raskasta, ja ylivoimaisesti kirjan tylsintä antia, mutta rakenteen kannalta se on toisaalta välttämätöntä: Maapalloa kiertävälle radalle päiväntasaajan kohdalle rakennettu avaruusalusten nauha ja siihen liittyvät innovaatiot ovat sen verran loppuun asti mietittyjä ja omalla tavallaan realistisia, että niitä ei avata muutamalla lauseella.
Ja juuri kun luulee, että Stephenson aikoo vain selitellä mitä on keksinyt, hän pistää tarinan jälleen vauhtiin.
JA mikä parasta, lopulta hän ei avaakaan kaikkea tieteellisen tarkasti. Hän on enemmän kirjailija kuin teoreetikko. Romaanimainen lopetus, ei scifille tyypillinen kaiken selitys.
Pienestä ajoittaisesta tyhjäkäynnistä huolimatta upea kirja.
Ja nimi, se tulee ihmiskunnan seitsemästä Eevasta. Kiertoradalle päätyneellä jengillä oli nimittäin vähän kivinen alku, ja vain seitsemän naista selvisi. Eivät tarvinneet miehiä, koska geenitiede. Oli niitä tosin muitakin ihmisiä, mutta heistä lisää kirjassa.
Ja se Barokkisykli! Mutta lue ensin Cryptonomicon, ja sukella sitten Barokkisykliin. Et pety.
Kiitti kommentista Mikko. Olen lukenut Cryptonomiconin, se oli eka Stephensonini. Rakastan sitä kirjaa.
Sainpas luettua loppuun. Työstä kävi, enemmän kuin Stephensonit yleensä. Vähän tässä korostui Stephensonin tyylin heikkoudet. En siis suosittelisi ihan ensimmäiseksi, vaan faneille, joille tyyli on tuttu ja jotka siitä pitävät.
Kolmososa tuntui aika vahvasti erilliseltä kirjalta, joku toinen olisikin ehkä julkaissut sen erikseen. Kolmososan alku oli selvästi kirjan heikoin vaihe, siinä kohdassa lukuhalut haihtuivat hetkeksi. Alkuasetelma on kyllä ovela ja runsaasti oli varsin solidia tiedettä. Siitä pisteet. Rotujen tyypittely häiritsi minuakin, ihan kuin rodut olisivat olleet jotain kliseisiä roolipelihahmoluokkia.
Hyvin sanottu MIkko! Ja tosiaan, se kolmososan alun selittely, että miksi näin on käynyt ja mitä 5000 vuodessa on tapahtunut oli kirjan ylivoimaisesti heikoin kohta. Allekirjoitan myös tuon, ettei tätä kannata valita ensimmäiseksi Stephensoniksi, vaikka ideoiden määrä, juoni ja tieteellisten yksityiskohtien hiottu tyyli huimaavat.