Vastatakseen tuohon kysymykseen kirjoittajan pitäisi tehdä aiheesta tutkimus, tai ainakin referoida jo tehtyjä tutkimuksia. Sitä kirjoittaja ei kuitenkaan tee, vaan tyytyy purkamaan päänsä sisäisiä ajatusvyyhtejä tekstimuotoon, koska kirjoittaminen on itsessään tärkeätä.

Olen törmännyt otsikon väitteeseen ainoastaan sosiaalisessa mediassa, mikä on tietysti sinänsä ironista. Koskaan ei fyysisesti samassa paikassa oleva ihmisjoukko ole minun läsnäollessani keskustellut siitä, onko verkkoyhteyden kautta hoidettu sosiaalisuus tehnyt ihmisistä epäsosiaalisempia.

Ehkä sosiaalisen median kritiikki toimii parhaiten kuvana sosiaalisessa mediassa, koska siellä se leviää nopeasti. Jakaminen sosiaalisessa mediassa ei myöskään ole yhtä vahva statement kuin asian ottaminen puheeksi ystävien kesken, mikä tekee mielipiteestä vaivattomamman ilmaista. Puolimielipide. Heitto. Vähän niin kuin kantaaottava teksti T-paidassa julkisella paikalla.

Yleensä tuohon otsikon väitteeseen törmää Facebookissa, joka on nykyajan tori tai marketin parkkipaikka. Joku on napannut kuvan kännykkää tuijottavista ihmisistä bussipysäkillä, tai yksinäisestä ihmisestä näyttöpäätteen äärellä. Viesti on vahva.

Vai onko? Porisivatko ihmiset innokkaasti aamubusseissa 1980-luvulla? Luoliensa edustalla kivikautisen auringon noustessa?

Minusta on selvää, että sosiaalinen media ja mukana kannettavat laitteet ovat tehneet ihmisen sosiaalisesta elämästä runsaampaa. Vaikka ihmisen ystäväkapasiteetti ei ole muuttunut mihinkään, erisyvyisten tuttavuuksien elämä on tullut lähemmäksi kuin koskaan ennen. Samoin yhteydenpito kehen tahansa on helppoa.

Suurin vastaväite on se, etteivät ihmiset enää jaksa nähdä toisiaan OIKEASTI, kun yhteydenpito hoidetaan sosiaalisessa mediassa. Mutta mihin tämä väite perustuu? Eikö kaupunkien keskustojen olisi pitänyt tyhjentyä, kahviloiden mennä konkurssiin jos tämä pitäisi paikkansa?

En silti tarkoita, että jatkuva kännykän tuijottaminen olisi nykyajan sivutuote, joka pitäisi vain hiljaisesti hyväksyä, jos sen kokee häiritsevänä. Sosiaalinen media ei ehkä ole tehnyt meistä epäsosiaalisempia, mutta kännykkä on tehnyt meistä epäkohteliaampia.

Tästä on tehty varmaan ihan oikeitakin tutkimuksia, mutta kännykän ja sosiaalisen median tuottama jatkuva palaute ilmeisesti ruokkii aivojen mielihyväkeskuksessa jotain tunnetta, jota en osaa maallikkopsykologiallani paikallistaa mihinkään selviytymisen kannalta olennaiseen toimintoon. Vai onko toiminnosta syntyvä palaute jotenkin aivoille nannaa?

Vai johtuuko se siitä, että kaikki ovat saatavilla aina, joten jotain saattaa tapahtua koko ajan? Ja siksi on pakko tarkistaa mitä tapahtuu, jos vaikka tapahtuisi jotain? Huomaan nimittäin, että jos olen paikassa (ulkomailla esimerkiksi) jossa kännykän netti ei toimi, ei minulla ole mitään poltetta päästä tarkistamaan mitä tapahtuu, mutta jos olen Suomessa ja arkiseen toimintaan tulee pienikin luppohetki - odotan hissiä, kävelen junaan ja niin edelleen - mahdollisten tapahtumien tarkastaminen tuntuu jopa pakolliselta.

Kännykän käyttäminen seurassa on monisyistä. Vertaisin sitä sanomalehden lukemiseen. Jos sosiaalinen tilanne on löysää kaverien loikoilua sohvalla, sanomalehden silmäily tuskin häiritsisi ketään. Samaan tapaan kännykän räpläys sopinee tällaiseen tilanteeseen. Mutta jos kolme kaverusta on juuri tavannut sovittuun aikaan baarissa, sanomalehden lukeminen tuntuisi varmaankin oudolta.

Hauskaa on, että lukemista pidetään niin arvokkaana toimintona, ettei kukaan kauhistele jos joku kertoo lukevansa paljon. Päinvastoin, sehän on merkki syventyvästä älykkyydestä. No, itsekin luen paljon, muttei se kyllä ole. Siihen ei kuitenkaan suhtauduta niin myrkyllisesti kuin sosiaalisen median kuluttamiseen. Miksi?

Vanha pääsaatana eli televisiokaan ei enää tunnu niin pahalta ihmisten puheissa. Vaikka se on edelleen passivoiva! Ja ohjelmatkin tyhmiä! Ainakin jos sosiaaliseen mediaan on uskominen.

Jos luit tähän asti, saatoit huomata ettei otsikon kysymykseen ole tyhjentävää vastausta. Siitä tuli sivuasiana mieleen, että jos kirjoittaminen olisi niin koukuttavaa kuin Facebookin räpläys, paheksuittaisiinko sitäkin? "Lopeta se kirjoittaminen!" "Älä kirjoita koko aikaa!"

Vedetäänpä nyt kuitenkin ajatuksia yhteen. Sosiaalinen media siis ei mielestäni ole tehnyt meistä epäsosiaalisia, päinvastoin. Sosiaalisen median mekanismit ovat kuitenkin pelanneet aivomme moodiin, jossa jatkuvaa palautetta narkataan tilanteissa, joissa se on epäkohteliasta ja -sopivaa.

Tämä yhdistettynä varmasti evoluutiobiologialla selitettävään "ennen kaikki oli paremmin" -hybrikseen mahdollistaa sen, että jaamme Facebookiin kuvan jossa zombiemaiset ihmiset tuijottavat kännykkää, ja käymme sitten puolen tunnin välein katsomassa onko joku tykännyt kuvasta.

Tai sitten pidämme Facebook-paaston, josta kukaan ei tietäisi ellemme kertoisi siitä Facebookissa. Snapchatissa muutumme suorastaan näkymättömiksi jos emme 24 tuntiin tuota mitään sisältöä. Pitäisi siis käydä 24 tunnin välein kertomassa, että on paastolla, jos haluaisi jonkun siitä tietävän.

Tällä blogilla olisi paljon vähemmän lukijoita ilman sosiaalista mediaa. Siksi yritänkin nyt jakaa tämän tekstin Facebookiin, joka näyttää olevan alhaalla. Ironiakerroin on melkoinen.