(Tämä blogi on muuten ehdolla Indiedaysin Blog Awardsissa Lifestyle-sarjassa. Käy äänestämässä jos on fiilistä.)
Terveisiä norjalaisten maasta. Duunin virkistysmatkalle osallistunut joukko sai yhdessä päättää mihin mennään, jolloin kohteeksi valikoitui Norja, koska vuoret.
En muista olenko aiemmin maininnut, mutta rakastan vuoria. En varsinaisesti haaveile korkeimmille vuorille kiipeämisestä, mutta minulle tulee rauhallinen ja nöyrä olo kun olen vuorten läheisyydessä.
Olin toki tiennyt, että Norjassa on paljon vuoria ja niiden jylhyyden lomassa luikkivia vuonoja, mutta silti maan totaalinen upeus yllätti.
Jos haluaa patikoida, Norjaan on lyhyempi matka kuin Alpeille, eivätkä maisemat juuri häviä Keski-Euroopan vastaaville, vaikkeivät huiput niin korkeita olekaan.
Matkanjohtajamme - kutsuttakoon häntä tässä Honkamieleksi - oli jättänyt tarkat suunnitelmat tekemättä, joten meillä oli tiedossa ainoastaan että ajaisimme Teslalla, ja että viettäisimme kaksi yötä Laerdalsøyri-nimisessä kylässä, Airbnb:stä hankitussa majoituksessa.
Onneksi kylän läheltä löytyi pienellä googlauksella montakin potentiaalista patikkakohdetta, joista 25 kilometrin päässä (joko 25 km pitkää tunnelia pitkin, tai vuoriston päällä kulkevaa totuustietä pitkin - molemmat kokeiltiin) sijaitseva Aurlandsvangen suorastaan hyppäsi sattuman johdatuksesta reitillemme - sieltä kun löytyi seudun ainut Teslojen Supercharger-latauspiste, jossa lataus onnistuu nopeasti (Teslasta lisää myöhemmässä postauksessa).
Aurlandin maisemat meren pinnan tasolta (tuo ensimmäinen kuva) olivat huikeat, ja juuri sitä mitä itse olin Norjalta toivonut, mutta todellinen totuusmaisema avautui eteen vasta kiivettyämme - ensin autolla ja sitten lopun kilometrit kävellen - Prest-nimiselle huipulle, josta avautui kertakaikkisen mieltävenyttävän ilmat pihalle lyövä näkymä Aurlandsfjordiin ja mainittuun Aurlandsvangenin kylään.
Polku ei varsinaisesti ollut opastettu, mutta reitti oli sen verran suosittu, että polkua oli vaivaton seurata. Paikalliset riippuliitäjät käyttivät reitin alempia kielekkeitä lähtöalustanaan. Alas vuonoon leijuvat liitovarjot olivat hieno näky nekin, joskin tapaamamme paikallinen kertoi jonkun juuri viime viikolla kuolleen varjoillessaan. Mountains give, mountains take away.
Vaikka jatkaisin tätä kirjoitusta vielä 10 000 sanalla en saisi ilmaistuksi miltä vuoristoalue näytti. Jatkuvasti joutui huutokiroilemaan kun joku käsittämätön Thorin vasaralla veistetty vuorenrinne ilmestyi näkyviin, tai jostain satojen metrien korkeudesta syöksyi valkoinen vesiputous, joka etäisyydestä johtuen vaikutti hidastetulta ja äänettömältä. Sivuasiana: Huipensin tietysti Norja-kokemukseni lukemalla lentokoneessa Karl Ove Knausgårdin Taisteluni II:sta, joka on huikea kirja.
Koska en voi olla yrittämättä kuvailla ja näyttää mitä näin, olen liittänyt tähän kirjoitukseen ottamiani kuvia. Ne on otettu iPhone6:lla, ja näyttävät valittavan valjuilta.
Uskallan kuitenkin suositella Norjan-matkailua: Varsinkin jos pidät patikoimisesta järjellä vaikeasti käsitettävissä maisemissa. Tai oli siellä ihan 50 metrin päässä parkkipaikastakin sijaitsevia näköalapaikkoja, ja tiet itsessään ovat nähtävyys nekin, mutta patikoinnissa on enemmän fiilistä.
Ei ihme, että siellä asuvat ihmiset ovat kehittäneet niin rajun mytologian. Ei Valhallaa voi keksiä missään kiltillä tasamaalla. Vuoristo Norjassa on kaunis, mutta esimerkiksi vuoritieltä näkemämme Jotunheimenin vuorenhuiput näyttivät kuin pahantahtoisen peikkoarmeijan veistämältä linnalta.
