Testissä: Kuukausimaksullinen digikirjasto Fabula

Ruutukaappaus: Fabula.im


Fabula on suomalainen, syksyllä lanseerattu palvelu, joka tarjoaa 9,99€ kuukausimaksua vastaan 700 suomenkielisen kirjan valikoiman (lupaavat lisäksi 50 uutta joka viikko), joita saa lukea Fabula-sovelluksen kautta iPhonella, iPadilla tai Android-laitteilla. Englanniksi kirjoja on huomattavasti enemmän (yli 12 000), mutta niistä suurin osa vaikuttaa olevan Project Gutenberg -kamaa, eli tekijänoikeusvapaita kirjoja. On silti kätevää että ne ovat tarjolla suoraan sovelluksessa, Kindlessä ne pitää käydä erikseen Amazon.comista lataamassa.

Sain Fabulan väeltä parin kuukauden testisession, ja koska lukeminen ja lukusovellukset ovat lähellä sydäntäni, tartuin ilomielin tarjoukseen. Toistaiseksi olen lukenut palvelun kautta kaksi kirjaa: Aikamoiseksi jöötiksi paljastuneen Paulo Coelhon Alkemistin ja lieväksi pettymykseksi lässähtäneen Kari Hotakaisen Henkireiän.

Olen jo viiden vuoden ajan lukenut 80% kaikista kirjoistani Kindlen kautta. Tai oikeastaan aluksi Kindle-ekirjalaitteen kautta, mutta nyt muutaman vuoden iPadin Kindle-appin kautta (täällä vanha Kindle-testi jos kiinnostaa).

Tätä taustaa vasten olen tottunut tiettyyn käytettävyyden tasoon, joka ei Kindlessä ole täydellinen, mutta kuitenkin erittäin sujuva. Kindlestä Fabulaan siirtyminen on tässä mielessä helppoa, sillä peruskäyttäminen on intuitiivista, ja kaikki tapahtuu juuri niin kuin lihasmuisti antaa olettaa. Oikeastaan ainut asia mitä jäin kaipaamaan, oli kirjoista alleviivattujen lainausten kerääminen yhdelle sivulle, kuten Kindlen Your Highlights -sivulla.

En myöskään saanut Fabulan "quoteja" omalla iPadillani toimimaan niin, että alleviivattua tekstikohtaa klikatessani hypättäisiin siihen kohtaan kirjaa, klikkaus toimitti minut joka kerta oman kirjastoni etusivulle, mikä ei liene tarkoitus.

Kerran Fabula oli myös hukannut viimeisen lukemani kohdan, kun luin kirjaa lentokoneessa ilman internet-yhteyttä. Toinen pieni puute oli, että Longplayn Mullan linnake -artikkelia (en ole ennen näitä Longplay-juttuja lukenut, mahtavaa että ne löytyvät Fabulasta!) lukiessani en saanut artikkelissa ollutta kuvaa budjettiesityksestä suurennettua. En tiedä miten paljon Long Play -jutuissa yleensä on kuvia, mutta jos kuvia ei tosiaan saa mitenkään suurennettua, voi esimerkiksi historiateosten karttojen tutkiminen olla ongelmallista. Ehkä kartat jne. ovat palvelussa eri formaatissa, ja Mullan linnake -jutussakin oli vain tuo yksi kuva.

Minä olen kirjamaustani melko tarkka, ja toistaiseksi Fabulan valikoima on vielä sen verran suppea (täällä voi tutustua valikoimaan), että 10€ kuukaudessa olisi yksinkertaisesti liikaa. Netflixin kohdalla oma sisältö on sen verran laadukasta että Star Warsin puutteen hyväksyy, mutta en haluaisi maksaa kirjapalvelusta, joka ei tarjoa Karl Ove Knausgårdia tai Jonathan Franzenia, koska niitä haluan lukea.

Siinä mielessä Fabulalla on kohtalon hetket: Soppareita isojen kustantamojen kanssa olisi saatava aikaan. Suomalainen ekirjakauppa on sen verran vaatimatonta ilmeisesti edelleen, että onnistuessaan Fabula voisi ohittaa kotimarkkinoilla yksittäisen kirjojen digimyynnin kokonaan, ja siirtyisimme suoraan on demand -vaiheeseen.

Kuitenkin, JOS olisin lukijana enemmän satunnainen viihdekäyttäjä, Fabula olisi mainio vaihtoehto. Se on vaivaton käyttää, ja oletusruutuna tarjottava kaverisyöte on tunnetusti paras tapa suositella uutta luettavaa (ja jotain, mikä esimerkiksi Kindlestä puuttuu). Nykyään bongaan uusia kirjoja paitsi blogeista ja podcasteista, lähinnä ystäväni Samuli Knuutin Facebook-statuksista, mutta jos Fabulasta näkisin mitä Facebook-kaverini lukevat, ja mitä lukemastaan ajattelevat (vaikka sitten vain 1-5 tähtiskaalalla), olisi uuden lukemisen löytäminen paljon helpompaa.

Ovatko muut kokeilleet?


This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...