Arvio: Star Wars - The Force Awakens (*sisältää spoilereita*)



*TÄMÄ TEKSTI SISÄLTÄÄ SPOILEREITA*

Eilen sitten näin SEN. Nimittäin Warsin Starin tuoreimman osan. Hype on tietysti ollut valtaisa, joten odotukset olivat sekavat.

Jo traileri kertoi, ettei niiden 2000-luvun taitteessa ilmestyneiden kolmen osan paskuudesta ole tällä kertaa pelkoa. Mutta kuinka hyvään ohjaaja J. J. Abrams valtavissa paineisssa pystyy? Disney osti tunnetusti Lucasfilmin, mikä sai osan internetin nörteistä varpailleen. Näyttää kuitenkin siltä, että Disney on osannut ohjata leffan juuri oikeille urille.

J. J. Abrams pystyy erittäin hyvään suoritukseen. Nautin leffasta todella paljon. Iso osa onnistumisesta johtuu kuitenkin tietynlaisesta varman päälle ottamisesta, vaikka toisaalta Abrams on laittanut pirteästi myös paljon asioita uusiksi (musta miespääosan esittäjä sai internetin uusnatsit raivoamaan, totta kai).

Varman päälle ottaminen näkyy kuitekin lähinnä siinä, että tutut juonikuviot lämmitetään uudestaan Star Wars -fanien myhäillessä tyytyväisenä: Aavikkoplaneetalla asuva orpo, joka on hyvä rakentelemaan koneita ja lentämään lähtee mukaan seikkailuun. Pääpahiksella on epävarmuuttaan oireileva oppipoika ja planeettoja tuhoava ase, jonka saa kuitenkin tuhottua lentämällä X-Wingillä kuilua pitkin. Ja sitten on tietysti avaruusaluksen ohuella kaitettomalla sillalla tapahtuva taistelu, jossa dark side saa tärkeän välivoiton (mutta joka oli pakko tehdä, koska trilogian ekassa osassa pitää kuolla joku tärkeä hahmo, a lá Obi Wan). Ja lopuksi ällistyttävän määrän VOIMAA sisässään pitävä, mutta vielä sitä käyttämään tottumaton nuori jedi lähtee vanhan mestarin oppiin.

Ei se mitään. Ja sitä paitsi tämä A New Hopen (eli sen 1977 ilmestyneen leffan) mukailu oli varmaankin enemmän viittauksen tarjoamista SW-himoissaan pyöriville tosifaneille kuin kykenemättömyyttä rakentamaan uusia kuvioita.

Minua tuo varman päälle pelaaminen ei siis haitannut, vaan otin sen niin kuin se luultavasti oli tarkoitettu: Keskustelun aloituksiksi leffan jälkeen. "Tajusitko muuten....", "Se alus oli ihan samanlainen kuin...".

Ainoa todellinen epäonnistuminen leffassa oli mielestäni pääpahis Snoke. Hänen hologramminsa näytti Klonkulta, ja vähän niiltä peikoilta joita Hobitin ekassa osassa kohdataan nuotiolla. Luultavasti pahis on "todellisuudessa" todella pienikokoinen, koska hänen olinpaikkaansa tai persoonaansa laajemmin ei vielä paljastettu ollenkaan, ja nyt nähdyn jättiläismäisen koon takaa paljastuu varmasti joku yllätys. Alkuperäinen EMPEROR oli luihuleukaisuudessaan pelottava hahmo, ja osien 1-3 ainut todellinen viehätys oli senaattori Palpatinen muuttuminen lopullisesti Pimeällä puolella mätiväksi paskasäkiksi.

Onnistumisiin on luettava Kylo Ren, Klonkku-Snoken oppipoika, Han Solon ja Leian Pimeälle puolelle kääntynyt poika, joka epävarmuuksissaan suorittaa ihan kirjaimellisen isänmurhan ja tekee lopun tuotantoyhtiölle kalliista, mutta leffan huumoriarvolle niin tärkeästä Harrison Fordin virnuilusta.

Onnistuminen Kylo Ren on siksi, että häntä esittämään valittu kuminaamainen kaveri (jonka itse muistan Noah Baumbachin While Were Youngista, mutta monet muut Girls-sarjasta) aiheuttaa tahattoman koomisen reaktion riisuessaan naamarinsa. Hauskannäköinen surkimus, jolla on kyllä Voimaa, mutta jonka trauma on se, ettei hän usko koskaan nousevansa isoisänsä tasolle.

Rakastin myös naispääosaa eli Reytä. Jos joku suuttuu siitä, että hän on nainen, oli roolituspäätös sen arvoinen, mutta minusta hän on vain onnistunut hahmo. Myös Leia oli riisunut prinsessakaapunsa, ja ryhtynyt menestyksekkääksi kenraaliksi - eli rooliin joka yleensä on varattu jähmeille vanhoille äijille.

Joka tapauksessa Reyn nousu lupaavaksi Voiman käyttäjäksi on mahtavaa katseltavaa. Hänet kuvataan toisaalta herkkänä, mutta herkkyys ei ole hänen heikkoutensa, vaan vahvuutensa. Hänen lettikampauksensa oli muuten selvä viittaus Leian kuuluisaan rinkeliin, ja luultavasti kampaamoita jo tällä hetkellä työllistävä ratkaisu.

Myös Finn oli hahmona hienosti rakennettu. Storm Trooperit ovat aina olleet kasvottomia ja tunteettomia - jopa niin, että lapsena luulin että ne ovat robotteja. Mutta aivopesusta ja taistelukoulutuksesta huolimatta tässä trooperissa herää hyvyys. Ja vaikka hänellä ei ole mitään erityistaitoja, sinnikkyys, rohkeus ja yleinen hyvyys riittävät pitkälle.

Viittauksena vanhaan, ja osin varman päälle pelattuna ratkaisuna elokuvan maailma oli tehty sopivasti 1970-luvun versiolta näyttäväksi. Ratkaisu on oivallinen osien 1-3 digitaalisten efektien jälkeen, jotka näyttävät jo nyt, 15 vuotta ilmestymisensä jälkeen, aivan kammottavilta. Mitään valtavaa silmäkarkkia elokuva ei toisaalta tarjonnut - ainakaan itsetarkoituksellista sellaista, mutta paikat näyttivät juuri niin hienoilta kuin pitikin.

Kylo Renin valomiekka muuten näytti helvetin epäkätevältä - ne pienet ulokkeethan ovat miekoissa siksi, ettei käsi valahtaisi terään, mutta nyt käden hiemankin liikkuessa hanskoissa polttaa.

Olen muuten melko varma, että Rey on jonkun keskeisen henkilön tytär. Voima ei muuten virtaisi hänessä niin vahvana, eikä hänen taustatarinansa olisi niin samanlainen kuin Luken ja Anakinin. Tai ehkä se on vain jedeille ominaista osata korjata ja lentää - Voiman lisäksi.

Tässähän tätä jo olikin. The Force Awakens täytti tehtävänsä. Menen mielelläni toukokuussa 2017 elokuvateatteriin oppimaan, mitä Luke opettaa Reylle, ja näkemään mitä Snoke opettaa Kylo Renille - ja tuleeko tästä MIES, vai jääkö hiireksi.

Kommentteihin teoriat ja juoniarvailut. oppimaan, mitä Luke opettaa Reylle, ja näkemään mitä Snoke opettaa Kylo Renille - ja tuleeko tästä MIES, vai jääkö hiireksi.

. Bookmark the permalink.

4 Responses to Arvio: Star Wars - The Force Awakens (*sisältää spoilereita*)

  1. Mikko says:

    No sitäpä mekin mietimme, että ihan satavarmasti Rey on jonkun tytär. Koska mahdollisia henkilöitä on loppupeleissä aika vähän, niin eiköhän varteenotettavin isäkandidaatti ole Luke. Kuka muu muka?

  2. Jussi says:

    Jep, Luke olisi ilmeisin. Ehkä jopa vähän tylsän ilmeinen vaihtoehto?

  3. Aki says:

    Itse piti kauan pohtia, että mitä mieltä olin elokuvasta. Meinasin heti sortua arvostelemaan elokuvaa, mutta sitten muistin, että nyt ollaan osana kokonaisuutta. Tyhmältä tuntuvat asiat (toivottavasti) selviävät tulevissa osissa ja näin kutoutuu kasaan upea kokonaisuus. Lopuksi päädyin siihen, että elokuva oli loistava. Piti hyvin otteessaan.

  4. Jussi says:

    Aki: Vähän samansuuntaisia fiiliksiä. Jos tämä olisi ollut kaikkien aikojen ensimmäinen Star Wars -elokuva, tuskin siitä olisi kassamagneettia tullut, mutta nyt se pääsi kuin pääsikin historian painolastin pinteestä karkuun, vaikkei se helppoa ollut. Ohjaaja ilmeisesti vaihtuu, eli ehkä saadaan erilaista virtaa jatkoon.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...