Tämä oli väkevä lukukokemus. Vihan hedelmät on maailmankirjallisuuden klassikko joten en nyt yritä esitellä sitä uutena löytönäni, mutta tulinpa kuitenkin todistamaan ettei tämäkään kirja ole klassikko turhaan.
Kirja sijoittuu Yhdysvaltoihin Suuren laman aikoihin 1930-luvun lopulla. "Dust Bowl" -ilmiö (maata kuivattava ja eroosiota edistävä maanviljelys johti valtaviin hiekkamyrskyihin) yhdistyi surkeaan taloudelliseen tilanteeseen ja ajoi suuren määrän ihmisiä Keskilännestä kohti Kaliforniaa työn toivossa. Tähän suureen liikkeeseen joutuu myös Joadin perhe. En ollut jaksanut googlata mistä Bruce Springsteen on ottanut nimen The Ghost of Tom Joad -biisiinsä, mutta täältähän se tietysti tulee. Umpimielinen työläisten sankari Tom Joad on Vihan hedelmien päähenkilö, joka kirjan alussa pääsee vankilasta ehdonalaiseen ja löytää perheensä viime hetkellä ennen kuin nämä suuntaavat vastaostetulla autolla kohti Kaliforniaa, vähät säästöt ja välttämättömimmät tavarat pakattuna parhaat päivänsä nähneeseen kuormuriin.
John Steinbeck kuvaa kirjassa luontoa ja ihmistä karuimmillaan. Suuri lama näyttäytyy kaukaisina, näkymättöminä voimina, jonka Joadit aivan oikein tulkitsevat ihmisen ahneudeksi (vai jokaisen kamppailuksi oman selviytymisensä puolesta, vai köyhyyden vaikutukseksi aivoihin?). Ihmisen henki tai ihmisarvo ei ole minkään arvoinen kun pääoma etsii parasta mahdollista tuottoa, keinoja kaihtamatta. Nykyinen keskusteluilmapiiri Yhdysvalloissa tuntuu olevan niin miinoitettu pelottelulla "sosialismista", että Vihan hedelmien sosialismin nousu ja alleviivaus siitä, että työläisten järjestäytyminen on välttämätöntä tuntuu nykysilmin hämmentävän rohkealta, vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa se onkin varsin laajalti hyväksytty ideaali.
Mutta toisaalta, kun siirtää kelloa parikymmentä vuotta Vihan hedelmien tapahtumista taaksepäin ollaankin Suomen itsenäistymisen ajassa ja sisällissodassa, jota Väinö Linna käsitteli Täällä Pohjantähden alla -jättiläisessään. Suomessa hankaus ei ollut samalla tavalla pääoman ja työläisten välinen, vaan maatyöläisten ja maanomistajien, eikä muuttoliikettä tullut ennen Karjalan evakoita 20 vuotta myöhemmin, mutta samat mullistukset näissä molemmissa vaikuttavat taustalla.
Siksi en voinut olla löytämättä Tom Joadista hiukan Akseli Koskelaa, tai miksei poikaansa Vilho Koskelaa eli tuntemattomaksi Vänrikki Koskelaa. Enemmän kuitenkin Akselia. Ei lähde hakemaan ongelmia mutta ei pysty olemaan hiljaa kun vääryyttä tapahtuu. Menee sitten vaikka saatana vankilaan, ei taivu herrojen edessä. Tom Joad kärsi vankilatuomion, koska tulistuessaan tappoi henkeään uhanneen öykkärin. Kun Joadit entouragensa kanssa kohtaavat Kaliforniassa paikallisen viranomaisen kovan kouran, ei Tom kykene nöyristelemään vaan tönii takaisin, vaikka se sitten tarkoittaisi... no, en lähde spoilaamaan jos joku ei ole vielä tätä herkkua lukenut.
Luin kirjan englanniksi ja Oklahomasta kotoisin olevien Joadien puhekielisesti kirjoitettu teksti oli välillä melko haastavaa lukea, mutta toisaalta pääsipä ainakin fiilikseen. Ylipäätään ryhdyin lukemaan kirjaa kun törmäsin virttyneeseen pokkarikopioon kirpputorilla. En nyt toista tässä "fyysinen esine" -mantraa kirjoihin liittyen mutta välillä paperiset kirjat ovat kyllä täysin vastustamattomia, kuten tuollainen elämää nähnyt pokkariversio klassikosta.
“Why, Tom - us people will go on livin' when all them people is gone. Why, Tom, we're the people that live. They ain't gonna wipe us out. Why, we're the people - we go on.'
'We take a beatin' all the time.'
'I know.' Ma chuckled. 'Maybe that makes us tough. Rich fellas come up an' they die, an' their kids ain't no good, an' they die out. But, Tom, we keep a-comin'. Don' you fret none, Tom. A different time's comin'."
Mistä The Grapes of Wrath sitten kertoo? Paitsi siitä mistä se ihan kirjaimellisesti kertoo, amerikkalaisista Suuren laman aikaan. Se kertoo yhteiskuntajärjestyksen muutoksesta. Työväenluokan synnystä. Maanviljelijöistä tulee palkkatyöläisiä. Se kertoo pakolaisuudesta. Muutaman tuhannen mailin takaa tulleet samaa kieltä puhuvat ihmiset ovat paikallisille outoja ja pelottavia, koska kaikilla on huoli elannostaan. Vanhat asukkaat eivät halua luopua saavutetuista eduista, ja uudet tulokkaat haluavat vain elää - peloissaan ja epävarmoina vanhan elintapansa lennettyä pölynä preerialle.
Kirjassa on myös paljon raamatullista kuvastoa. Luonnon vitsaukset, ensinnäkin. Mainitut hiekkamyrskyt, ja myöhemmin tulva. Valitun kansan koettelemuksia. Tom Joadista ja saarnamies Casysta on väännetty Kristus-hahmoja, toinen heistä päätyy jopa marttyyriksi. Synti vaivaa Uncle Johnia niin, että hänen täytyy ajoittain kitata itsensä viinalla tajuttomaksi. Tomin sisko Rosasharn (tai Rose of Sharon) pelkää syntymättömän lapsensa kuolevan Joadien syntien takia. Isätön lapsi, jonka äiti vaeltaa kaukana kotoa, synnyttää alkeellisessa majapaikassa.
Mielenkiintoinen oli myös matriarkaalinen ote, jota perheen äiti (eli "Ma") käytti matkan varrella tiukkojen päätösten kohdalla. Jopa johtajaksi nostettu Tom Joad totteli häntä, ja perheen isä (eli "Pa") valitteli monta kertaa että pieksää naisensa jahka he pääsevät asettumaan eikä ole niin kovia päätöksiä tehtävänä.
Päällimmäinen fiilis kirjasta on sen otteen kovuus ja armottomuus. Steinbeck heittää tapahtumat kuin hiekkapuhaltimella lukijan naamaan, eikä hyvyydellä ole sijaa muualla kuin pakolaisten teoissa toisiaan kohtaan. En spoilaa loppua, mutta sanon että se oli kaikessa symboliikassaan erikoinen, ja erikoisen mielenkiintoinen. Lämpö löytyy lopulta Joadien uskosta toisiinsa, vaikka sitä kovalla kädellä koetellaankin.
Suosittelen erittäin lämpimästi.
