Tästä Tikkasen osoitetrilogian kahden jälkimmäisen osan lukemisesta on jo aikaa mutta jäänyt kirjaamatta ajatukset muistiin. Kirjaamisinnon vähyys johtuu siitä, etten jaksanut hirveästi innostua näistä kirjoista, ainakaan niin paljoa kuin ensimmäisestä osasta jonka ajankuvaus ja lapsen ja vanhemman välien käsittely olivat hyvinkin herkullista luettavaa.
Majavatiellä Tikkanen itsenäistyy kompastellen ja löytää itselleen vaimon johon on melko tyytymätön. Kahta jälkimmäistä osaa määrittävä teema on Tikkasen halu harrastaa seksiä, jonka ylittää ainoastaan hänen halunsa juoda viinaa. Ymmärrän että kyse on satiirista, mutta oli silti jokseenkin väsyttävä lukea pitkäksi venyviä kuvauksia seksihimoista, joita ennen ja joiden jälkeen kirjailija juo viinaa. Kun tähän yhdistetään paikalliselle autofiktiolle tyypillinen sisäpiirimäisyys, ei voida enää puhua lukunautinnosta. Sisäpiirimäisyydellä tarkoitan lähinnä kirjailijan tapaa kuittailla olemassaoleville henkilöille, lähinnä suomenruotsalaisten kulttuuripiirien hahmoille. Voi vain kuvitella miten kirjan ilmestymisen jälkeen asialle on röhötelty jollain sikariklubilla.
Ehkei Tikkasen tarkoitus ole ollutkaan luoda lukunautintoa. Jos hän on armoton ja ilkeä naisilleen, on hän sitä myös itselleen, ainakin romaaniensa sivuilla. Ja kun Mariankadulla lähestytään kirjoittamisen nykyhetkeä, käy homma vain kosteammaksi. Varsin ohut kirja typistää 20 vuotta Tikkasten elämästä sarjaksi pettymyksiä, ulkomaanmatkoja ja kuvailuja Tikkasen peniksen toiminnasta. Tikkasen vaimo Märta Tikkanen kirjoitti samasta aikakaudesta klassikkonsa Vuosisadan rakkaustarina, joka on huomattavasti ymmärtäväisempi ja anteeksiantavampi kuin miehensä proosa.
Surullisinta varsinkin Mariankatu 26:ssa on se, että Tikkanen ymmärtää toistavansa isänsä käyttäytymismalleja ja ongelmia, mutta on kykenemätön tekemään asialle mitään. Jälleen kerran satiirisen tyylin läpi on vaikea nähdä yrittääkö hän edes. Hänellä on kyky nähdä ja analysoida asioiden tila, muttei kykyä nousta asian yläpuolelle.
Myöhemmin Tikkanen kirjoitti kaksi osoitekirjaa lisää, mutta ne taidan jättää lukematta. Tästä trilogiasta otan matkaan terävän tyylin ja ensimmäisen osan kirkkaat huomiot, jotka kulunut aika kirjailijalle soi. Eläessään vanhemmaksi hän olisi saattanut löytää vuosistaan Märtan kanssa muutakin sanottavaa kuin nussimisen ja viinan himoa.
