Aion kirjoittaa huomenna tähän blogiin arvion Ultramariinin Ydin-levystä. Siitä tuli mieleeni käsitellä musiikkitoimittajan tai -kriitikon jääviyskysymystä. Ultramariinin kitaristi Ville on nimittäin Rumban avustaja kuten minäkin, ja olen tavannut hänet monta kertaa. Ei voi sanoa, että olisimme ystäviä, mutta tunnemme kuitenkin toisemme. Minä voin arvostella tässä blogissa vaikka isäni tekemän levyn, mutta johonkin lehteen tai muuhun mediaan se voisi olla ongelmallisempaa.

Väitän, että osaan tehdä levyarvion rehellisesti, vaikka tuntisinkin sen tehneet muusikot. En kuitenkaan koskaan tee levyarvioita Rumbaan tai Rytmiin, jos olen vasta haastatellut bändiä. Tämä johtuu siitä, että haastattelun kautta ja taustatyötä tehdessäni uppoudun aina artistiin niin paljon, että sen jälkeen levyn arvioiminen ei onnistu objektiivisesti.

Tässä blogissa olleiden levyarvioiden kohteita tunnen vähän. Bubble Scumin Heba on vaimoni kanssa samassa työpaikassa ja olen tavannut hänet pari kertaa. En todellakaan arvostellut heidän levyään kehuvasti siitä syystä - päin vastoin, jos artisti on edes etäisesti tuttu kynnys kehuihin kasvaa.

Olen päättänyt, etten hauku tässä blogissa levyjä. Tai siis: Haukun muun asian seassa, mutta en kirjoita haukkuvia arvosteluja. Paskoja levyjä on maailmassa niin paljon, että nostettakoon täällä esiin vain niitä harvoja hyviä.

Ei saa kuitenkaan pelätä haukkujen kirjoittamista, kunhan sen pystyy perustelemaan. Jos oikein kehuisi kaikkia suomalaisia levyjä, voisi varmasti taputella artistia selkään levyjulkkareissa, mutta se edustaa juuri sellaista käytöstä jota inhoan. En nyt sano, että Suomessa olisi paljon sellaisia musiikkikirjoittajia, mutta ainakin jonkun verran, jotka tuntuvat tekevän hommaa lähinnä ystävystyäkseen muusikoiden kanssa.

Olen itsekin muutaman muusikon ystävä, mutta ystävien hankkiminen muusikoiden joukosta ei ole itse tarkoitus. Moni muusikko on toki sillä lailla puolituttu, että vaikka baarissa tavatessa voi vaihtaa muutaman sanan, mutta olen tosi tarkka siitä, että en yritä uida kenenkään suosioon vain siksi, että on "siistiä tuntea julkkiksia" tms. Jos on rehellisesti oma itsensä, voi myös tarvittaessa kertoa julkisesti negatiivisen mielipiteensä artistin levystä tai keikasta tai kirjasta tai mistä ikinä kulttuurituotteesta.

Joskus on tullut kirjoitettua aika lennokkaastikin (eli haukuttu melko ilkein sanankääntein), mikä on johtanut muun muassa siihen, että eräs artisti kirjoitti minusta englanninkieliseen Wikipediaan melko törkyisiä valheita. Itseäni se lähinnä naurattaa, mutta osoittaa myös, että artistit tosiaan välittävät siitä mitä heistä kirjoitetaan, mistä syystä heitä täytyy kunnioittaa ainakin sen verran, että kirjoittaa rehellisesti ja ilman taka-ajatuksia.

Olen kuullut, että eräs musiikkitoimittaja ei halua kirjoittaa levyarvioita, koska ei halua sanoa negatiivista mielipidettä suomalaisbändeistä. Haluaa siis mielummin kaveerata. Helkkarin hienoa. En siis tiedä onko tämä totta, kyseessä on toisen käden tieto.

Niin, Ultramariinin levyn siis arvioin, koska pidän siitä - vaikka tunnenkin Ville Aallon eli Alle Viillon.

Voisi olla mielenkiintoista, jos Rumba, Soundi, Rytmi ja Sue paljastaisivat yhdessä numerossaan kaikkien levyarvioiden taustoilta vastaavat yhteydet. Onko artistin kanssa kilistelty kaljatuoppeja? Onko hän levy-yhtiöllä johon toimittajalla on jotain yhteyksiä?

Muista tässä blogissa julkaistuista levyarvioista: Jori Sjöroosia (Magenta Skycode) olen haastatellut kerran, en tunne, eikä hän tunne minua. Interpolin jätkien kanssa ollaan parhaita kavereita. No ei olla. Paul Banksin ystävä haluaisin olla, mutta se onkin taas toinen, ja paljon vainoharhaisempi tarina.