Cover-nillitys ja pohjaton päivittely - osa 2

Muistanette, että kirjoitin viime vuoden puolella hieman närkästyneenä - jopa PÖLLÄMYSTYNEENÄ - Disturbed-yhtyeen U2-coverista, jota ei voi pitää hirvittävän onnistuneena.

Tänään tietoisuuteeni saatettiin kollegan toimesta live-cover, joka pyyhkii karmeudellaan ja epäsopivuudellaan Disturbedilla lattiaa. Tällaiseen suoritukseen pystyi Take That. Muistan kyllä juu, että olen moittinut Take Thatia aiemminkin, tuotantopuolen järkyttävästä jäykkyydestä. Ei minulla mitään missiota Take Thatia vastaan ole, ihan hyvä poikabändi se on. Mutta odottakaas kun esittelen teille todisteen.

Paina play.


Että semmosta. Vuosi Kurt Cobainin jälkeen Take That on päättänyt esittää tribuuttinsa 1990-luvun suosituimmalle rock-yhtyeelle. Sukupolvi-anthem otettiin käsittelyyn RENNOSTI livesoittimin.

Oikeasti, tämä vetää niin hiljaiseksi. Tässä on kaikki pielessä. Edes sanoituksia ei Gary Barlow ole viitsinyt opiskella. Tietenkin tuossa vaiheessa on piehtaroitu sen verran tiukasti kolumbialaisessa nenäkarkissa ettei sellaiseen ole ollut aikaa.

Tuo näyttää ihan niiltä St. Sandersin shreds-videoilta, jotka hän on taitavasti dubannut meneväksi ikään kuin ihan päin helvettiä. Jos ette ole näihin tutustuneet, kannattaa se tehdä. Havainnollistakseni tässä Jake E. Lee ja Ozzy.




Tällaisten oletusten tekeminen on hölmöä, mutta on se pakko sanoa, että kyllä Kurt Cobain olisi varmasti viimeistään tämän nähtyään ampunut itseään haulikolla päähän autotallinsa yläpuolella olevassa huoneessa.

Onneksi en ole pelkästään negatiivinen ihminen. Olen nimittäin kuullut paljon hyvääkin musiikkia. Lisäksi olen nyt tehnyt 6 suoraa radiolähetystä, ja huomaan rakastavani sitä. Harmi, että flunssa yrittää lannistaa minut. Ei se pysty.

Niin, kaiken hyvän uuden joukosta valitsen tänään framille Cold War Kidsin uuden biisin Louder Than Ever. Yhtyeen kakkoslevy Loyalty To Loyalty (2008) oli hypetetty, mutta kevyt-Sonicyouthisesta viehätyksestään huolimatta se jäi aika kaukaiseksi itselleni. Louder Than Ever on huomattavasti lämpimämpi ja "popimpi".

Kunnon räminän rakastajat, tyypatkaa.

This entry was posted in ,,,,. Bookmark the permalink.

8 Responses to Cover-nillitys ja pohjaton päivittely - osa 2

  1. Onko sinulle Jussi tuttu Tarja Turusen versio Smells Like Teen Spiritistä? Ei hätää, sen voi katsastaa täällä:
    http://www.youtube.com/watch?v=BYJs3ajxvQI

  2. Kiitos Nalle

    Unohdin tosiaan mainita, että tuota kyseistä biisiä ovat versioineet muutkin. Pakko sanoa, että tuo Tarjan versio on parempi :D

  3. St. Sanders on muuten tehnyt shreds-videon myös Anssi Kelasta! http://www.stsanders.com/www/pages/videos/guitar-shreds/anssi-kela-shreds.php

  4. Unknown says:

    Anssi Kela teki aikanaan tribuutin St. Sandersille.

    http://www.youtube.com/watch?v=cbtW0WdMHOM

    Toi taitaa olla St. Sandersin vastavuoroinen nyökkäys Kelalle.

  5. Paiju says:

    Pitingo-niminen hirvitys on myös tehny Smells like teenistä version, mutta sitä ei viitti ees linkittää. Melkein itku tuli.

  6. - says:

    Röyhkeä mainostus :)

    http://foolishlyable.blogspot.com/2010/12/and-who-doesnt.html

    Kyllä tällä korvat puhdistuu.

  7. Joo Anna, kyllä mainostaa saa, varsinkin kun oot listannut noita kammotuksia paljon kattavammin...

    Pitääkin ottaa blogi seurantaan.

  8. - says:

    Oho, sain lukijan spämmini ansiosta. Kyllä elämä vaan on ihmeellistä.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...