(Pitkä kirjoitus: Jos haluat lyhyen pointin, lue vain boldattu osuus.)

Minä rakastan musiikista puhumista, musiikista puhumisen kuuntelua ja musiikista lukemista - joskus jopa enemmän kuin musiikin kuuntelua, mikä varmaan selittää osaksi tätä blogia ja kirjoittamista musiikkilehtiin ja niitä satoja haastatteluja Voice TV:lle tai YleX:lle.

Olen kuitenkin tänä vuonna tajunnut, että artistihaastattelut eivät enää kiinnosta minua. Niiden tekeminen on ihan mukavaa, koska artistit ovat keskimääräistä mielenkiintoisempia ihmisiä, mutta niiden lukeminen, kuunteleminen tai katseleminen ei kerta kaikkiaan enää palkitse millään tavalla.

Olen siis luultavasti kyllästynyt, koska artistihaastattelut eivät vanhojen aikojen nostalgisoinnista huolimatta ole muuttuneet mihinkään - hyvässä tai pahassa.

Minun mielestäni nykyään parasta musiikki"journalismia" on kenen tahansa ihmisen oma mielipide tai näkökulma musiikista. Siis esimerkiksi levyarvostelut tai musiikkiblogit, jotka nekin ovat liian usein vain biisien luettelointia tiedotemaisilla saatesanoilla. 

Tämä mielipide EI ole kypsynyt Kuka mitä häh -Facebook-ryhmän (jossa musiikkialan ammattilaiset ja "ammattilaiset" jauhavat toista vuotta samoja piratismi-levyarvostelu-musiikkijournalismintila-isotpahatlevy-yhtiöt-kliseitä ja loukkaantuvat toistensa kirjoituksista) taannoisesta purkauksesta, jossa musiikkijournalismia arvosteltiin hampaattomaksi. Artistihaastattelut joissa kiltisti mainostetaan uutta levyä ovat mielestäni yhtä tylsiä kuin "skandaalijutut", joissa artistin tekemisistä yritetään repiä lööppi/Seiska/Hymy-tasoista paskaa. 

Ai miksi tässä on Henkka Rollins? Se selviää kirjoituksen lopussa.

Tämä kirjoitus ei myöskään käsittele mediaa tai median kuluttajia laajemmin. Vain minua. MINÄ olen kyllästynyt artistihaastatteluihin, enkä aio niihin enää käyttää aikaani. En ole kyllästynyt artisteihin, heidän kanssaan on virkistävää vaihtaa mielipiteitä (tosin musiikkitoimittajien väkinäinen kaveeraaminen artistien kanssa on edelleenkin ällöttävintä mitä tiedän), mutta haastattelu missä tahansa on tylsää.

Siis jos artistien kanssa pääsee keskustelemaan musiikista, se on toden totta mahtavaa, mutta jos ollaan tekemässä JUTTUA johonkin, muuttuu homma tylsäksi.

Eikä sekään pelasta, jos puhutaan MUUSTA kuin musiikista. Sehän on usein ei-musamedioiden mantra. Minusta haastatteluja pitäisi tehdä asia edellä. Jos siis puhutaan artistin kanssa joulusuunnitelmista, se on myöskin aivan turhaa.

Minusta artistien pitäisi antaa tehdä musiikkia, eikä yrittää tehdä heistä promootiokoneita tai juorulehtien paskasankoja. Minä ja muut mielipuolet voimme sitten ruotia heidän hengentuotteitaan, ja parhaimmillaan tuottaa näin viihdyttävää sisältöä kansalle.

Itse asiassa haaveilin siitä, että käynnistäisin taas "Mäntysaaren videoblogin", jota tein ihanan nallekarhun Jani Nivalan kanssa. Se oli joskus Voicen sivuilla, mutta nyt ajattelin ihan omaksi huvikseni, en mihinkään PORTAALIIN. Ja onhan minulla tämä blogi, jossa toteutan ihan sellaista musajournalismia kuin haluan. Tai journalismi on väärä sana. Tarvitaan MUSAFIILISTELYÄ ja -KESKUSTELUA.

Kaverit Nuorgamissa tekevät tietysti hyvää duunia. Heillä ei juurikaan haastatteluja ole, vaan ilman haastatteluja toteutettuja supermielenkiintoisia juttuja. Ne revolverihaastattelut ovat sivuston tylsintä kamaa. Eli älkää kutkaan tehkö tästä kirjoituksesta päätelmää, että musajournalismi sinänsä olisi minun mielestäni tiensä päässä.

En enää Rumbastakaan oikeastaan jaksa lukea haastatteluja. Enkä myöskään tehdä niitä. Mutta onneksi Rumbassakin on paljon ei-haastatteluja ja kolumneja, ja tietysti levyarvioita, jotka ovat edelleen suosikkejani.

Ehkä tämä on vain joku väliaikainen leipääntyminen. Ehkä joskus vielä teen itsekin artistihaastatteluja, tai nautin niiden lukemisesta, kuuntelemisesta, ja katselemisesta. En kyllä usko. Muusikot tehkööt musiikkiaan, minä pohdin musiikkia ja keskustelen siitä.

Jos kävisi niin etten enää tekisi artistihaastatteluja, julistettakoon tässä että mielenkiintoisin tekemäni haastattelu oli 45 minuutin puhelinkeskustelu Henry Rollinsin kanssa. Kysyin yhden kysymyksen, sitten Henkka puhui. Ihana mies.