Noniin, juoksuasiaa jälleen. Tuolta voit lukea aiempia juoksu-varuste-uho-aiheisia postauksiani. Tänä vuonna aion tehdä hulluutta ja juosta kesäkuun 15. päivänä elämäni ensimmäisen maratonin. En kyllä tiedä mitä siitä oikein tulee, mutta treeni- ja yritys on ollut ainakin tähän asti kohtalaisen kovaa.
Välitavoitteena - tai oikeastaan kovana treeninä - häämöttää puolentoista viikon päässä Helsinki City Run 2013. Siellä ei sen kummempaa tavoitetta ole (vaatimaton ennätykseni 1:59:02 on luonnollisesti rikottava), mutta soittolista on silti helvetin tärkeä asia juoksemaan lähdettäessä.
Viime vuodellekin tein listan, se löytyy edelleen täältä. Viime vuonna olin ladannut listan offline-tilaan huolellisesti, mutta siitä huolimatta rakas paska-Lumia800 päätti olla toistamatta listaa. 3G-Spotifyn varaan on turha laskea HCR-tungoksessa, ei kännykkä pääse verkkoon. Eli offline-hommia hyvät ihmiset! Tai sitten mp3-tiedostoja kännykässä, jos haluaa pelata varman päälle.
Olen laatinut tälle vuodelle uutta listaa. Se on genrevapaa, ja hyvin monipuolinen. Tarkoitus olisi, että kun sen tahdissa juoksee, saa rytmillistä puhtia, mutta kokee myös yllätyksiä hyvän musiikin parissa. Ei siis niin, että taustalla nakuttaisi vain tasainen konebiitti, vaan että vastaan tulisi vaihtelevia biisejä. HUOM! Lista päivittyy vielä! Olen myös tehnyt listasta niin pitkän, että jos joku biisi häiritsee, voi turvallisesti paiskia skip-nappulaa.
TÄRKEÄÄ: Lista on tarkoitettu shuffle-käyttöön.
Listan saa vapaasti kopioida itselleen muokattavaksi, tai sitten tilata tuo minun versioni!
HAASTE! Kaikki jotka ovat tulossa HCR:n ilmoittautukoot alla - tavoiteajan saa myös ilmoittaa. Vauhdikasta juoksutapahtumaa joka tapauksessa.
Juoksemista voisin hehkuttaa jälleen muutenkin. Hektisessä maailmassa elintärkeä osa mielenterveyttäni. Odotan jo millaisiin sfääreihin maratonin juokseminen vie. Puolimaratoneja tai pidempiä matkoja tulee nykyään juostua kerran viikossa (sunnuntai-pitkät, ihq), joten se ei enää matkana tarjoa samanlaista potkua.
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Levyhyllyn aarteita #7: Chris Rea - On the Beach
- Levyarvio: The Hearing - Dorian
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marrask. 2024 (1)
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
HCR:ään en oo tulossa, mutta Oulun Terwahölkkään kylläkin. Elämäni eka puolimaraton. Tavoiteaikaa ei suoranaisesti oo, mutta kyllähän sen verran aikarajat kiinnostaa, että alle 2.5h se pitää mennä. Ja 2h15min oisin oikeen tyytyväinen. Juoksemistakin on tullut harrastettua aika vähän. Pyöräilyllä on kunto hankittu ja nyt sitten täytyy totutella juoksemiseen. Eilen kävin elämäni pisimmän juoksulenkin 14.3km, aikaa meni reilu puolitoista tuntia. Onhan tuo vähä eri hommaa kuin pyöräily ;)
Kosheenin Catch sopisi teemaan, mutta voisi olla liian ilmiselvä valinta. Parin tunnin alitusta tosiaan lähdetään HCR:lla hakemaan.
Catch on kyl parempi, miksi laitoinkaan Hide U:n! Vaihdan. Kiitos Lasse.
Ja Mika: Jos 14,3km meni puolessatoista tunnissa niin kyllä sinä puolikkaan juokset 2:05 varmasti, jos maltat lähteä tarpeeksi hiljaa ettet hyydy. Ei se matka ole NIIN pitkä, jos jaksat noin pitkän lenkin niin kroppa jaksaa kyllä sen puolikkaan.
Eli onnea Terwahölkkään! Oon huomannut et "virallisissa" kisoissa yleisön kannustus ja muut juoksijat antavat paljon lisäpuhtia.
Noniin, Terwahölkkä tuli juostua. Aivan tyytyväinen olen eka puolimaratooniin. Vois vaikka joskus uudestaankin käydä! 2:12 meni aikaa, ens kerralla sitten alle 2 tuntiin. Aloitin hiljaa ~6:30/km ja viimesen 5 kilometriä sitten alle 6min/km, kovavauhtisin kilometri oli 20-21, 5:17 meni siihen aikaa. Elokuussa olis kenties seuraava puolikas... ehkä.
Hienoa että eka kokemus oli positiivinen! Oma maratonvalmistautuminen on mennyt vähän reisille viime aikoina, kun ensin oli flunssa ja nyt on penikka ruvennu8t vaivaamaan. Pahimmassa tapauksessa pitää siirtää loppukesään :(