Blogimarkkinointi ja blogimainonta, se on ollut tässä viime aikoina FRAMILLA kun Suomen Blogimedia on tiedottanut ja antanut haastatteluja aiheesta. Tämänkin blogin sisältöyhteistöistä vastaa tuo samainen taho, jonka takana on siis Babler Oy -niminen firma. Myös tämä kirjoitus on osa sisältöyhteistyötä SBM:n ja Kiseleffin talon kanssa.
Huomenna torstaina Kiseleffin talossa Helsingin keskustassa pidetään paneelikeskustelu tästä mielenkiintoisesta aiheesta. Puhumassa ovat itseni lisäksi "trashionista" Outi Pyy, yleis-ihq Stella Harasek, Lähiömutsi-blogin Hanne Valtari, Torkkuja ja Nokkosia -blogin Emmi-Liia Sjöholm ja Project Mama -blogin Katja Lahti.
Yleisö (ja muut bloggarit) on tietysti myös tervetullut osallistumaan keskusteluun, eli tulkaa paikalle huomenna 21.11. klo 18 jos kiinnostaa.
Mitä mieltä minä olen markkinoinnista blogeissa? No, kuten asiayhteydestä saatatte arvata, suhtaudun siihen myönteisesti. Suhtaudun siihen myönteisesti varsinkin kun se toteutetaan näin kun esimerkiksi minä tässä teen.
Olen sitä mieltä, että blogimainonnassa (sisältömarkkinoinnin, miksi sitä haluaakaan kutsua) tärkeintä on avoimuus. Överiksi menevä avoimuus, jopa. En tarkoita, että blogit pitäisi laastia täyteen jotain varoituskylttejä, "MAINONTAA, MAINOKSIA", vaan että kirjoittaja kertoo suoraan saako hän jostain sisällöstään rahaa tai muita etuja.
Jos hän jää lukijoilleen myöhemmin kiinni vaivihkaisesta mainonnasta, lukijasuhde menee rikki. Ja kun se menee rikki, sitä on äärimmäisen vaikea korjata. Kun on rehellinen siitä, että mainostaa jotain tuotetta, tuntee myös itse vastuuta siitä, mitä lukijoilleen kertoo. Lopputuloksena on - voitteko kuvitella - rehellinen mainos!
No, tämä minun blogini on musiikki-kirjallisuus-juoksu-mikälie-blogi, jolla ei ole lähellekään niin paljon lukijoita kuin yllä mainituilla nimekkäillä bloggaajilla. Toiminta on siis pienimuotoista ja hyvin harrastuspohjaista. On joka tapauksessa mielenkiintoista olla mukana luomassa uudenlaisia markkinoinnin tapoja, oli sitten paljon lukijoita tai ei.
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Levyhyllyn aarteita #7: Chris Rea - On the Beach
- Levyarvio: The Hearing - Dorian
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marrask. 2024 (1)
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.