Tämä postaus on sisältöyhteistyö HSL:n kanssa. Saan siis rahaa Kutsuplussan testaamisesta ja tämän postauksen kirjoittamisesta. Sama postaus julkaistaan myös Kutsuplus-blogissa. Lisätietoja blogimarkkinoinnista löytyy oikean yläkulman Suomen Blogimedia -linkin takaa.
Ennen tätä sisältöyhteistyötä luulin ihan vilpittömästi, että Kutsuplus on joku mummojen palvelu. Siis, että esimerkiksi palvelutaloilla tai kaupungin työntekijöillä on oikeus tilata noita pikkubusseja mummeleita varten.
Oli siis varsin pirteä hetki huomata, että tämä ei suinkaan ole VAIN mummojen palvelu, vaan ihan kaikkien pääkaupunkiseutulaisten. Tai no, vähemmässä määrin vantaalaisten, sillä palvelun nykyinen alue ei taida osua kuin ihan pieneen osaan Vantaata. Aluetta ollaan laajentamassa ensi vuoden puolella, joten sitten pääsevät vantaalaisetkin naatiskelemaan. Tällä hetkellä operoidaan suurin piirtein Kehä I:n sisäpuolisella alueella.
Ensisijaisesti tämä palvelu kaipaakin tiedonvälitystä. Siis sitä mitä minäkin tässä nyt teen: Kerron teille että tämä on olemassa, ja miten se toimii. Sillä palvelu kyllä TOIMII, siitä ei ole epäilystä! Sille pitäisi vaan saada lisää käyttäjiä!
Oikeastaan luulin ensin, että palvelu on tällä hetkellä testikäytössä, mutta eräs Lauttasaaressa asuva ystäväni (pienen pojan äiti) valaisi minua Facebookissa, että tämä on kyllä ihan julkisessa käytössä, ja että hän on käyttänyt sitä tyytyväisenä jo pitkään.
No niin. Omia kokemuksia. Olen huristellut Kutsuplussalla nyt muutaman kerran, joka kerta lähtöpisteenäni on ollut kotini Espoon Vermossa. Lähin bussipysäkki sijaitsee toisella puolella junarataa, jonne kävelen oveltani noin neljä minuuttia. Kutsuplussa kun saapuu ja toimittaa aina hakuosoitteita lähimmille pysäkeille.
Ensimmäisellä kerralla nopeus yllätti. Kutsuplus.fi-sivulla luodaan tunnus, minkä jälkeen tilille ladataan rahaa (minä ajelin testirahalla ilmaiseksi). Sen jälkeen homma toimii yhtä sujuvasti kuin maanmainio reittiopas.fi: Lähtöosoite ja määränpää ja lähtöajankohta. Sitten ÄLYJOUKKOLIIKENNE alkaa!
Ohessa näette äsken tekemäni haun. Käytin feikkiosoitetta - en oikeasti asu raviradalla, mutta lähellä kumminkin. Kuten näette, palvelu laskee miten kauan minulla kestäisi työpaikallaeni, ja mitä sama matka tarkoittaisi perus-julkisilla. Sitten kun päättää ostaa kyydin, kartta näyttää mistä Kutsuplus-auto lähtee kohti lähintä pysäkkiäni, ja mihin asti se odottaa pysäkillä.
Okei, tässä tapauksessa pitäisi kävellä 900 metriä, mutta JOKA kerta kun olen kokeillut Kutsuplussaa, olen päässyt perille nopeammin mitä tuo arvio sanoo. Itse asiassa, koska Kutsuplussa saa ajella bussikaistalla olen päässyt perille nopeammin kuin henkilöautollani.
Sitten kun palveluun saadaan enemmän käyttäjiä, niin pysähdellään toki välillä ottamaan ihmisiä kyytiin. Nyt, kun käyttäjiä on vasta vähän, on jokainen matka kuin taksimatka, mikä on tietysti aivan mahtavaa. Toisaalta Kutsuplussan fiilis on jotenkin lämpöisempi, olisi ollut ihan mielenkiintoista kokea miltä tuollainen kimppakyyti tuntuu - olisiko sitä rohjennut jutella kanssamatkustajalle, bussissa kun en sitä ikinä tee.
Verrattuna taksiin kutsuplussailu on joka tapauksessa niin halpaa, että aion vastaisuudessakin tätä käyttää. Miettikää nyt: Käteisellä ostettuna seutulippu on 4,50€, matkakortin arvona 3,47€. Kutsuplussakyyti 6-9€.
Laajempana kokonaisuutena tämä on myös tärkeä hanke, sillä kasvavalle pääkaupunkiseudulle tarvitaan paljon ja toimivia vaihtoehtoja yksityisautoilulle. Massajoukkoliikenteen lisäksi älyjoukkoliikennettä, käyttäjien tarpeisiin joustavasti mukautuvaa sellaista.
Kokeilkaa, suosittelen.