Tänään oli Record Store Day eli Levykauppapäivä! Logistis-perheteknisistä syistä johtuen ehdin käydä Fredan Levykauppa X:ssä vasta klo 12, jolloin suurin osa kaikesta hyvästä oli jo kadonnut. En siis ostanut mitään varsinaista RSD-tuotetta.

Stupidossa olisi ollut Stone Rosesin The Stone Roses -levyä, mutta tämän kuulin vasta jälkeenpäin. Voihan pylly. Ostin sitten Death Cab for Cutien Narrow Stairs -lp:n ja JVG:n Mustaa kultaa -lp:n. Jälkimmäinen 8€, ja se on kumminkin klassikko!

Tärkeintä tässä päivässä oli kuitenkin aikamatka melkein 20 vuoden taakse. Näin Äxässä itseni. Tai meidät - kaveripiirin. En aikuisia "meitä", vaan meidät melkein vuotta sitten kun minä olin - sanotaan vaikka 17-vuotias.

Paikalla oli porukka, joka oli tullut Helsinkiin Levykauppapäivää varten jostain muualta. Aivan niin kuin "me" matkustimme Tampereelle levyjä katsomaan ja ostamaan.

Mustiin pukeutuneet finninaamaiset pojat intoilivat Ulverin ja Katatonian spessujulkaisujen ympärillä.  "Sukunimi X on kateellinen jos mä otan tän, niin kateellinen!". Sitten siirtymä seiskatuumaisten ääreen. Hermostunutta naurua, tohkeilua ja vaiheilua.

Kaikki aikamatkailukirjoja ja aiheesta kertovia elokuvia katsoneet tietävät, että jos tapaa itsensä toisesta ajasta, ei itseensä saa koskaan yrittää vaikuttaa ettei aika-avaruus nyrjähdä. Siksi en tohtinut ryhtyä puhumaan pojille.

Mitäkö olisin sanonut?

Kyllä se siitä. Tai ei välttämättä. Musiikista intoilu ei tule koskaan tuntumaan muille ihmisille niin tärkeältä kuin teille. Suurin osa ihmisistä ei koskaan ymmärrä. Mielestänne parhaat bändit jäävät aina vaille ansaitsemaansa huomiota.

Tulee tietenkin myös se päivä, kun ymmärrätte ettei sen tarvitse olla niin ehdotonta. Tai ehkä tulee. Jos ei tule, toivon kärsivällisyyttä.

Saatte "pillua", mutta ette ihan vielä. Ja jos näin tapahtuu, se ei johdu siitä, että intoilette musiikista.

Jos perustatte bändin, pitäkää hauskaa.

Ja jos vielä 20 vuoden päästä ajatte paikalle autollanne, ettekä löydä Stone Rosesin lp:tä jota olitte tulleet hakemaan, älkää välittäkö, se levy on kumminkin Spotifyssä. Lähtekää kotiin perheen luo.

Älkää laskeko levyihin käyttämiänne rahoja. Älkääkä murehtiko että olette käyttänet liikaa rahaa levyihin. Mitä sitten? Tärkeintä on olla onnellinen, ja jos levyt tekevät onnelliseksi niin antakaa palaa.

Pitäkää kropastanne huolta. Kaljamaha ei näytä hyvältä bändipaidan kanssa. Tajuatte sen varmaan vähän myöhässä, mutta ette liian myöhässä.

***



En tiedä miksi tuli surullinen olo nähdä itsensä nuorena. Tai sellainen kaihoisa. Hyvinhän minulle kävi, minulla on työ musiikin parissa! Intoilu kannatti! Mutta en uskaltaisi nuorelle itselleni sanoa, että se kannattaa.