Miksi digikirja ei lähde Suomessa lentoon?

Luin tänään aamulla e-Hesaristani, että sähkökirjojen myynti ei ole Suomessa edelleenkään millään tavalla merkittävää bisnestä - ja itse asiassa digitaalisten kaunokirjojen myynti laski Suomessa viime vuonna 14 prosenttia koko digikirjaliikevaihdon pysyessä suurin piirtein samoissa edellisvuoteen verrattuna.

Tässä kirjoituksessa ei ole kysymys siitä, että itse aikaisena omaksujana toivoisin, että suomalaiset "tajuaisivat" vihdoin digikirjojen ylivertaisuuden. Rupesin yleisestikin ottaen miettimään, miksi musiikkibisneksen murros ei kirja-alalla ole - ainakaan Suomessa tapahtunut vielä niin radikaalisti.

USA:ssa ja Briteissä digikirjojen myynti on noin 25 prosenttia kokonais"kakusta" Suomen luvun ollessa 8. Tai tässä kohtaa täytyy heti nostaa esiin ensimmäinen välihuomautus: Näihin tilastoihin ei ole laskettu Amazonin Kindle Storesta, iTunesista tai Googlen kaupasta ostettuja digikirjoja, koska nämä tahot eivät lukujaan Suomeen ilmoittele.

Minä ostan kirjoja vain Kindle Storesta, joten olen tämän tilaston silmin ihminen joka ei osta kirjoja. Joo, tiedetään, Laila Hietamiestä ostava jengi ei osta Kindle Storesta, mutta kyllä mainituista helppokäyttöisimmistä ja halvimmista digikirjakaupoista luettavaa hankkivaa jengiä silti JONKIN verran on.

Ja siinä tulikin ensimmäinen selittävä tekijä: Vaikka mainituissa kaupoissa on häviävän vähän suomenkielistä kirjallisuutta, niiden hintojen halpuus, käyttömukavuus ja laaja saatavuus tekevät niistä todella houkuttelevia vaihtoehtoja. Niin houkuttelevia, ettei Suomesta löydy lähellekään vastaavaa - tai Elisa Kirja taitaa olla lähinnä ainut kotimainen kilpailija joka edes jollain tasolla pystyy laittamaan mainituille kampoihin.

Tabletit ovat yleistyneet huimasti, joten kaluston PENETRAATIO alkaa pikku hiljaa huidella ihan järkevällä tasolla. Kun kotimainen tarjonta on vähäistä, ihmiset eivät kaiketi vielä tiedä, miten halpaa ja helppoa englanninkielisten digikirjojen ostaminen on.

Kirjastojen korkea käyttöaste on sekin varmasti selittävä tekijä. En ole perehtynyt siihen, miten kirjastojen digikirjojen lainausoikeuksista päätetään, mutta lienee selvää ettei kirjasto voi tarjota rajatonta määrää uutuuskirjoja ilmaiseen lainaan. Sen verran mitä olen Helmetin digilainaussysteemiin tutustunut, ei se ainakaan kätevyydellä voi kaupallisten kumppaneiden kanssa kilpailla.



Sitten on tietysti myös se niin usein cd-levyjen kanssa (joita ei kohta osta enää kukaan) kuultu selitys: MÄ TARVIN SEN FYYSISEN ESINEEN. PAPERIA ON NIIN KIVA HIPELÖIDÄ. Just. Se on kuulkaa ennakkoluulo. Sain hetki sitten naiseltani Joël Dickerin kirjan, joka oli paperinen. Sitä oli yhtä helvettiä lukea sängyssä, millään siitä ei saanut hyvää otetta. iPadilta lukeminen on sen sijaan käytännöllistä eikä käsi väsy koskaan. Että siinä teille fyysistä esinettä.

Pahinta suomalaisen kustannusalan kannalta on tietysti se, että nyt kun Suomalaisella kirjakaupalla ja Akateemisella kirjakaupalla on karvaita ensikokemuksia, ne eivät ole vielä pitkään aikaan halukkaita panostamaan digikirjoihin senttiäkään lisää. Käynee siis niin, että jossain vaiheessa Jari Tervon uutuuskirjaa rupeaa liikkumaan ilmaiseksi netissä myös digijäärien tableteille, kun sitä ei ole helposti saatavilla digikirjana.

Toivottavasti en ole vahingossa kirjoittanut kertaakaan sanaa e-kirja, joka on aivan helvetin 1999.

Oli miten oli, tilanne on haastava ja vaikeasti ennustettavissa oleva. Voi olla, että suomalaiset ostavat vielä 10 vuotta aivan tyytyväisinä Sofi Oksasensa paperisina, mutta voi olla, että tablettien PENETRAATIO (tuota sanaa ei voi kirjoittaa kuin caps lock pohjassa) edesauttaa digikirjojen istumista suomalaisten lukutottumuksiin yllättävänkin nopeasti, jolloin korkean alv-kannan rampauttama hinta ja vaatimattomat kauppapaikat estävät laillisen digimarkkinan yleistymisen.

No, paha tässä toisaalta huudella syyllisten perään, kun en itse ole koskaan ostanut ainuttakaan suomalaista digikirjaa. Eikä siinä mitään VIKAA ole, että paperikirjat myyvät, mutta jossain vaiheessa se murros tulee.


This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

4 Responses to Miksi digikirja ei lähde Suomessa lentoon?

  1. Hyvä kirjoitus! En kyllä täysin allekirjoita iPadin kanssa lukemisen helppoutta. Itselläni ainakin puutuu kädet hyvin nopeasti - joskin käytössäni on iPad 2 (tuo jumalan hylkäämä rautakimpale). Parempaan tulokseen voisi päästä iPad 3:lla tai iPad minillä. Jälkimmäisestä olen kuullut pelkkää hyvää lukulaitteena käytettävänä.

  2. Jussi says:

    Mulla iPad lepäilee möhömahan päällä, jolloin sitä täytyy tukea vain toisella kädellä vrt. kirjan pitäminen auki ja oikeassa kulmassa. Mulla on iPad 2 käsittääkseni - uudempaa sukupolvea tosin.

    Minin sivukoko on turhan pieni - sama kuin Kindle-laitteessa joka multa myös löytyy.

  3. "Sitten on tietysti myös se niin usein cd-levyjen kanssa (joita ei kohta osta enää kukaan) kuultu selitys: MÄ TARVIN SEN FYYSISEN ESINEEN. PAPERIA ON NIIN KIVA HIPELÖIDÄ. Just. Se on kuulkaa ennakkoluulo."

    On se kyllä LP-levyjen kanssa ihan sama ennakkoluulo!

    Mä tykkään "aineettomuudesta" niin musiikissa kuin kirjoissa tai oikeastaan kaikissa kulttuurituotteissa. Olen kuitenkin sellainen törkimys, etten osta kirjoja juuri missään muodossa. Kirjastojen korkea käyttöaste on hieno juttu! Jos siis suhtautuisin kirjoihin kuluttajana niin sitten varmaan olisin itsekin tässä digikirjabuumissa varhainen omaksuja.

    Mutta koska en käytä rahaa lukemiseen, niin se lukulaitekin pitäisi saada lainaan kirjastosta, eikä omilla huudeillani ole siihen ainakaan vielä mahdollisuutta. Ei ole mitään aikomusta ostaa uutta elektroniikkaa nurkissa pyörimään. Olen tottunut lukemaan PDF-kirjoja tietokoneeni näytöltä, mutta kyllähän se digikirjanlukulaite esim. tohon sängyssä lukemiseen olisi aika kätevä. Ja mitä vähän olen päässyt kokeilemaan, kyllä se on myös hellempi silmille kuin tavallinen LCD-näyttö.

  4. Jussi says:

    Melomaanikko: Olet siinä oikeassa, että vinyylikeskustelussa on sama pointti. Usein sama musa on SPotifyssä, mistä kuuntelen tietenkin myös.

    Mutta kirjoista: Noin se taitaa olla. Sinun ei TARVITSE ostaa kirjoja tai digikirjoja koska kirjasto toimii niin hyvin. Pitää olla tarve. (tai no, ei aina, kyllä tarve osataan myös luoda, kuten vaikka tabletteja lanseeratessa).

    Ainakin iPadin tai Kindlen näytöltä on todella hyvä lukea, silmät ei väsy millään.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...