AH.

Tänään alkoi viimeinen kesälomaviikkoni. Siis tänä vuonna. Oli sattumoisin myös palkkapäivä, ja olin jo aiemmin päättänyt, että tänään suuntaan Hakaniemen levymekkaan eli Black & Whiteen. Lähdin hakemaan sitä lomafiilistä, materian ja musiikin tuottamaa hyvää mieltä.

Sitä myös löysin.

Ystäväni Olli tuli mukaan, mutta käytännössä olimme molemmat yksin kaupassa. Emme vaihtaneet sanoja, korkeintaan vilauttelimme joitain kansia toisillemme.

Black & Whiteen on tärkeintä mennä ajan kanssa. Taas jäi muutama osasto pläräämättä, mutta hyvän määrän vinyyliä sormeni käänsivät. Pikku hiljaa mieleen syntyi korvamerkintöjä. "Bob Dylanin Slow Traing Running on pakko ottaa". "David Bowien Ziggy Stardust -levy jos löytyy niin se on pakko ottaa".

Mieleen valuu rauha. Ulkona Hakaniemessä tihuttaa vettä, ja sää on kaikin puolin kurja. Sisällä käytettyjen levyjen aavistuksen tunkkainen haju voitelee aivojen mielihyväkeskusta. Siinä vaiheessa en vielä edes ajattele levyjen kuuntelua, vaan levypinon kantamista käsissäni.

Jossain kohtaa taloudelliset reaaliteetit astuvat kuvaan. On pakko tehdä sääntöjä. "YKSI levy vielä, paitsi jos löytää jotain tosi halpaa".

Oli pakko antaa itsekurin pettää, ja ottaa vielä sen YHDEN levyn jälkeen Ziggy Stardust kun se löytyi kassan vierestä juuri saapuneista. Ja sitten vielä kolme kahden (!) euron levyä sen päälle. OLI pakko! Ihmisellä ei koskaan ole liikaa Abbaa!

Iltapäivän olenkin istunut kotona ja kuunnellut näitä levyjä. Voiko olla PUHTAAMPAA tekemistä kuin levyjen kuunteleminen? Korviin valuu musiikkia, lueskelen biisien sanoja, yritän löytää energiaa lisätä levyt Discogs-kokoelmaani.

Kun vielä #nainen kehrää vieressä sohvalla (eikä valita musiikkivalinnoista), voi hetkeä pitää täydellisenä.

Menkää levykauppaan tai nauttikaa elämästänne muuten vain. Mental mind / good life / openness / emancipation / fulfillment-life /  empowerment / voimaantuminen -tuntini päättyy tältä erää tähän.