Facebook-feedissäni oli pari päivää pyörinyt testi, joka kertoi monen kaverini olevan varsin taitava englannin kieliopissa. Moni sai 14 tai 15 pistettä 15 mahdollisesta.
Pitihän minunkin koittaa! Ja täydethän sieltä rapsahti. Olin kuitenkin vähän epäileväinen, sillä mielestäni tein ainakin yhden virheen - tai en ollut sataprosenttisen varma vastauksistani.
Kokeilin uudestaan. Nyt vastasin varmasti väärin niin moneen kysymykseen kuin osasin vastata väärin. Ja niitä oli monta, olenhan sentään kirjoittanut englannista Laudaturin (*krhm*).
SILTI tuloksena 14! HOMMA SELVÄ. What character are you -sivusto (mistä näitä testejä löytyy) kertoo ihmisille mitä he haluavat kuulla (eli että olet helvetin viisas ihminen), minkä jälkeen ihminen jakaa hienon testituloksensa, minkä jälkeen ihmisen Facebook-kaverit tulevat käymään sivustolla, mikä tarkoittaa lisää mainosnäyttöjä sivuston ylläpitäjälle.
I dare you, tehkääpä joku tietoon perustuva testi tuolta (valittavana on myös paljon "mikä väri olet" -tyyppistä huttua) ja näyttäkää minulle alle 13/15 tulos.
Kuvaavaa on, että PISA-testissä on kirjoitusvirheitä (PISA-testiä ei tosin voi "läpäistä" kuten sivusto väittää, se vain mittaa oppilaiden tietotasoa).
Tämä on tarina internetistä, jossa on ainakin kaksi opetusta.
Ensinnäkin lähdekritiikkiä ei voi nykypäivänä korostaa liikaa. Jos joku asia tuntuu liian hyvältä, epäile aina pahinta.
Toiseksi Facebookissa ei leviä maailman tärkeimpiä uutisia, vaan hauskojen kuvien ohessa asioita, joita ihminen haluaa itsestään kuulla.
Internetin demokraattisuuteen kuuluu ajatus, että ihmiset levittävät tärkeäksi kokemiaan linkkejä niin, että lopulta se tieto, joka ansaitsee levitä, leviää.
Mutta eihän se näin ole. Oikeasti tärkeät asiat - sellaiset jotka määräävät millaisessa maailmassa elämme - ovat niin vaikeita, etteivät ne mahdu otsikkoon ja ingressiin ymmärrettävästi. Siksi ne eivät leviä Facebookissa.
Sen sijaan "Olet oikea kaupunkituntija!" tai "Virkamies iski taas: Olutmainos piiloon" on jo otsikkotasolla ymmärrettävä ja tunteita herättävä viesti. Tällaisten viestien avulla kerätään miljoonia mainosnäyttöjä, jotka lopulta ohjaavat sitä, millaista sisältöä kannattaa tehdä.
Hieman lievemmässä mielessä esimerkiksi voi ottaa Jani Kaaron kolumnit, jotka otsikko- ja ingressitasolla tuntuvat puhuvan paljon järkeä, mutta jotka lopulta ovatkin lähinnä valikoituihin tiedonmurusiin puettuja mielipidekirjoituksia, joiden paikka olisi ehkä ennemmin Voima-lehdessä kuin Helsingin Sanomien tiedesivuilla.
Isot asiat ovat edelleen isoja. Niihin pitää hieman jaksaa perehtyä että ne ymmärtää. Voi tehdä valinnan ettei halua perehtyä, ja keskittyä vouhottamaan maahanmuuttajien lastenvaunuista tai oluen maahantuonnista, mutta sitten ei kannata esittää yllättynyttä jos maailma vetää jalat alta.
KYLLÄPÄ eksyin aiheesta. Tavallaan samaa suonta kuitenkin nämä asiat.
Älkää antako kenenkään pitää itseänne tyhmänä.
