Ensin pari asiaa, jotka veivät ennalta mielipidettäni tästä elokuvasta kahteen suuntaan:
1. Rakastan romanttisia komedioita. Joskus jopa niin paljon, että annan käsikirjoituksen löysyyttä tai yleistä tylsyyttä anteeksi.
2. Romanttisesta komediasta ei ole koskaan tehty hyvää jatko-osaa, ei edes Bridget Jonesin tapauksessa.
Niinpä lähdin mielelläni katsomaan romanttista komediaa ennakkonäytökseen kun naiseni pyysi, mutta toisaalta pelkäsin, että se olisi maailman väsynein uudelleenlämmittely.
Alkuperäinen My Big Fat Greek Wedding ei kuulu lempi-romcomeihini, mutta hyvä elokuva se silti on. Oikein hyvä.
Romcom-fanitus ei ole mikään aikuisena keksimäni juttu, vaan ihan teini-iästä lähtien olen nauttinut hyvin kokatusta rakkaustarinasta, jossa epätodennäköinen pari joko päätyy lopulta yhteen, tai täyttää draaman kaaren jollain muulla ihmismieltä tyydyttävällä tavalla.
Lajityyppi vaatii onnistuakseen muutamia asioita: Rakkauden pitää olla joko yllättävä tai epätavallinen. Vähän niinkuin tavis ja kuuluisa näyttelijä tai huora ja bisnesmies (Julia Roberts -esimerkkejä, mutta hän on lajityypin kuningatar).
Kreikkalaisen naimakaupan ykkösosassa jännite syntyi ankarasti paapotun amerikankreikkalaisen ja perusjenkin rakkaudesta - tai lähinnä siitä, miten sovittaa perhe kuvioon. Kakkososa leikkii ajatuksella, että juoni keskittyisi ykkösosan pariskunnan tyttären häihin, mutta ei se sitten keskitykään.
Joskus niinsanottu LÄMMINHENKISYYS tekee elokuvista vetelää kuin kermalla jatkettu mämmi, mutta Naimakauppa 2:ssa se on tarvittava väline. En tiedä kokeeko joku, että elokuva naureskelee kreikkalaisille, mutta pikemminkin sen voisi sanoa naureskelevan valkoisille protestanteille, joiden perhesiteet tuntuvat niin etäisiltä kreikkalaisen stereotypian jälkeen.
Elokuvan teemoja ovat nimittäin ekasta osasta tutun kulttuurisen ylpeyden lisäksi (niin amerikkalainen teema, sinne yhteiskuntaan kun on suht onnistuneesti sulautunut erilaisia taustoja, vaikka se kaukana rasismittomasta maasta onkin) vanhuus, perhe, välittäminen ja vanhustenhoito.
Kuulostaa aika ankealta, mutta Naimakauppa 2 saa kaiken toimimaan. Höpsö vilpittömyys komediassa luisuu usein siirappiseksi, mutta tässä elokuvassa se on luonnollisin keino selvittää konfliktit. Ehkä ensimmäisen osan avioparin välille rakennettu jännite jää jotenkin ohueksi, ja loppukohtauksessa pyritään vastaamaan kaikkiin kysymyksiin liiankin tyydyttävästi, mutta pääosaan nostetut isovanhemmat ja heidän ongelmansa ratkeavat tyydyttävällä, muttei ilmiselvällä tavalla.
Jos siis olet joskus kuivannut tippaa linssistä Notting Hillin loppukohtauksessa, tai huokaillut Love, Actuallyn hahmogallerian edessä, suosittelen tätä elokuvaa. En usko että petyt.
"Shave everythink".
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Levyhyllyn aarteita #7: Chris Rea - On the Beach
- Levyarvio: The Hearing - Dorian
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marrask. 2024 (1)
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.