Otsikko valehtelee, myönnetään se heti. Voisin hyvinkin matkustaa uudestaan all inclusive -resorttiin, mutten voinut vastustaa viittausta.
Tämä on kertomus minun ja perheeni 15 yön mittaisesta matkasta turkkilaisessa viiden tähden all inclusive -resortissa. Kertomuksen lähtökohtana on se, että oletan monen tämän blogin lukijan vierastavan ajatusta moisesta ajanvietosta, tai ehkä olevan kokonaan tietämätön siitä, mitä all inclusive -lomailu on.
Tajusin Miracle Hotelissa aurinkoa ottaessani, että Suomessa all inclusive on markkinoitu väärin. Siitä on tehty jonkinlainen rahansäästövaihtoehto, joka korostaa lomailun helppoutta ja kätevyyttä.
Nämä ovat varmaankin arvoja, joita suomalaiset markkinatutkimusten mukaan pitävät arvossa lomaa valitessaan, mutta palatakseni sinne Miraclen allasalueelle: Tajusin, että all inclusive -lomailussa on kyse hemmottelussa ja arkikokemuksesta irroittautumisessa.
Ehkä Suomesta on tehty liikaa matkoja kehnoihin all inclusive -hotelleihin, joissa ilmaisia juomia lasketaan Iso-Roban MacDonald'sin öistä sottaisuutta muistuttavassa ympäristössä, ja ruuaksi on ilmaisia mutta kuivahtaneita kananugetteja. Tällöin nimittäin kätevyys ja rahansäästö toteutuvat, mutta kaikki muu jää.
Miracle Resortissa on varmaankin satoja työntekijöitä, jotka väsymättä siivoavat, tarjoilevat ja viihdyttävät paikalle saapuneita turisteja. En ole koskaan nähnyt niin puhdasta hotellia tai runsaita noutopöytiä. Loman tarkoituksena oli tehdä ei-mitään, tai korkeintaan lukea, uida ja snorklata.
Taannuin nopeasti tasolle, jossa en enää huolehtinut aktiivisesti perustarpeista, koska hotelli huolehti niistä. Loman tarkoitus toteutui.
Kun kaikki tarpeet on pyytämättä toteutettu, ihminen ryhtyy etsimään muuta puuhaa. Yksi tehokas tapa käyttää energiaa on tuohtua muista asukkaista. Saksalaismummot varaavat pyyhkeillään aurinkotuolit! Tämä on eurooppalaisten rantahotellien suuri vitsaus. Aamulla altaalle, pyyhepojalta pyyhe minkä jälkeen tuoli varaukseen.
Miraclessa on valtava määrä rantatuoleja sekä allasalueella että omalla yksityisellä hiekkarannalla, joten tämä ei ole varsinaisesti ongelma, mutta kun ei ole muita virikkeitä, voi energiaa käyttää vaikka tuhisemalla mielessään tuoleja hamstraaville eläkeläisille.
Mielenkiintoinen on myös se vaikutus, jonka kaiken ilmaisuus tekee ihmisiin. Valtavasti haaskattua ruokaa, keskeneräisiä juomia ja kohtuuttomia vaatimuksia henkilökunnalle. Mielikuvituksessani taklasin erään naisen rasvakeittimeen sen jälkeen kun hän oli osoittelemalla saanut kokin tuomaan hänelle keittimestä uusia ranskalaisia, vaikka tarjoiluastia oli täynnä tuoreen näköisiä perunoita.
Raha on toimiva insentiivi paitsi asiakkaalle, myös henkilökunnalle. Siksi onkin uskomatonta miten tunnolliseksi ja korrektiksi henkilökunta oli saanut suitsittua, vaikka samanlaista mahdollisuutta juomarahoihin ei ole verrattuna paikkoihin jossa laskun maksamisen yhteydessä voi livauttaa henkilökunnalle muutaman liiran.
Resortin ideana on myös se, ettei sieltä tarvitse lähteä pois. Lomailija voi muhia koko turkissaoloaikansa vartioidulla alueella, tarvitsematta kohdata ympäröivää yhteiskuntaa, luontoa ja kaupunkeja. No, emme sentään aivan toteuttaneet tätä, ja Antalya on kaunis kaupunki ja luontonsa hienoa, mutta viihtymisen edistämiseksi resortin viihdejaosto järjestää joka päivä suuren määrän ohjelmaa.
On urheilua: Vesipalloa, dartsia, rantalentopalloa (pelasin melkein joka päivä, rakastan lentopalloa), bingoa (no, "urheilua"), joogaa, jalkapalloa, minigolfia, vesiliukumäkiä, biljardia, parasailingia, lautapelejä, sukellusta, jumppaa ja kuntosali. On vaihtuvia esityksiä ja Ibizan yökerhoista kopioituja bileitä. Akrobaatteja, klovneja, tanssijoita. "White Party", "Flower Power", "Neon Party". Ibizasta homma erosi mm. siinä, että vaikka koristeluun oltiin nähty vaivaa, tanssilattialla nähtiin lähinnä alle 5-vuotiaita "bilettäjiä", ja DJ ei ollut varsinaisesti mikään Steve Aoki. (Pachan ei tarvitse pelätä asemansa menetystä. Ibiza memories. )
Koska minä olen 36-vuotias espoolainen, joka ainakin kuvittelee olevansa "maailmassa kiinni", eikä "osa niitä", minulle resortin viihde näyttäytyi monesti ironisella tasolla. Parasta ironista viihdettä olikin resortin viihdeporukka.
On alaikäiseltä näyttävä ehkä venäläinen tyttö-nainen, jolla on hyvin positiivinen elämänasenne muttei ollenkaan rytmitajua, mutta joka siitä huolimatta vetää joka päivä rytmistä vesijumppaa (tietenkin) Pitbullin musiikin tahtiin. Hän kiertää aamiaisella tervehtimässä asiakkaita iloisesti.
On turkkilainen nuorimies, jolla on muuten tavallinen siisti miesten kampaus, mutta takaraivossa sellainen minikokoinen ponihäntä joka minulla oli ensimmäisellä luokalla (ja jota äitini kutsui nimellä "niippa"). Hän osaa viheltää kuin trooppinen lintu, ja voi pojat hän käyttää tätä vihellystä hyväkseen. Hän puhuu päivän aikana varmaankin noin 90% hotellivieraista (joita on 2000), usein huutaen. Minulle hän sanoo joka kerta kohdatessamme "MAHTAVAA", ja jatkaa sitten matkaansa. Hän oppi tuntemaan minut beach volley -kentällä - peli, jota hän juontaa mestarillisesti viereisen resortin asiakkaita pilkaten ja ihmisten ulkonäköä kommentoiden. Aluksi vihasin häntä, mutta parin päivän jälkeen tajusin että hän on oikeasti hyvä työssään, ja vieläpä sydämellinen ihminen.
Ainakin jos häntä vertaa viimeiseen esimerkkiini, joka on Tempo-mies. Tempo-mies on jostain syystä päässyt asemaan, jossa hän on ainoa viihdetiimistä joka saa käyttää mikrofonia. Hän rakastaa Pitbullin musiikkia, ja soittaa sitä aivan liikaa allasalueella. Hänellä ei ole juontajana minkäänlaista rytmitajua, mikä aiheuttaa sen, että hänen jatkuvat vaatimuksensa aplodeille kaikuvat kuuroille korville.
Varsinaisesti hän on kuitenkin kuuluisa siitä, että hän käyttää "tempo"-sanaa brutaalisti väärin. Hänelle se tarkoittaa ilmeisesti toivetta huutaa ja taputtaa kovempaa, eikä suinkaan tempon kiihtymistä. Hän käyttää "tempoa" välimerkkinä. "LADIES AND GENTLEMEN THE WATERBALL IS BEGINNING COME ON TEMPO TEMPO TEMPO TEMPO".
Hänellä on mestarillinen kyky tehdä tyhjiksi taitavien sirkustaiteilijoiden ansaitut aplodit. Juuri kun mongolialainen sirkusryhmä on kumartamassa syvään, imien kovalla työllä ansaittuja suosionosoituksia sisäänsä Tempo-mies juoksee lavalle mikrofoni kädessään, ryntää taiteilijoiden eteen ja huutaa "THIS WAS IT THANK YOU TEMPO TEMPO TEMPO TEMPO". Hölmistyneet akrobaatit peruuttavat lavan taa.
Parasta Miracle-resortissa oli ehkä se, ettei siellä ollut suomalaisia. Tai kai siellä oli, 2 ihmistä, mutta emme voi olla tästä varmoja, sillä perheeni kesken luulimme monesti kuulleemme suomea, jota se ei sitten ollutkaan. Suomalaiset kummittelivat meille.
En väitä, että suomalaiset olisivat tyhmempiä tai ärsyttävämpiä kuin muunmaalaiset turistit, mutta suomalaisten puhetta ymmärrän. Nyt minun ei tarvinnut kuunnella kenenkään idioottimaisia puheita, koska en ymmärrä hollantia, saksaa, arabiaa, turkkia tai venäjää, joita hotellissa lähinnä puhuttiin.
Laran alueella ei muutenkaan matkusta juuri suomalaisia, mikä oli mahtavaa siksikin, ettei kovin monella henkilökunnan jäsenellä ollut mitään suomenkielistä fraasia varastossa. Taktiikkahan on se, että matkailijalta kysytään mistä hän on, ja täräytetään sitten joku hauska fraasi matkailijan omalla kielellä. "Finland"-vastaus aiheutti usein hölmistyneen ilmeen, paitsi tietysti linnun äänellä viheltävä pikkuponihäntämiehen kohdalla, joka osasi sanoa "MAHTAVAA", tosin painottaen sanaa "MAHHH-TAVAA".
Mutta siis: Antalyan Lara-rannan resortti ei ole se stereotypioiden Turkki, jossa naisia häiritään ja kauppiaat ja ravintoloitsijat huijaavat. Se on eurooppalaisen keskiluokan luksuslomakohde, jossa on mahtavaa olla tekemättä mitään, upota uljaaseen joutilaisuuteen, lukea kirjoja ja tuijottaa horisonttiin.
EDIT: Matka maksoi kahdelta aikuiselta ja yhdeltä 8-vuotiaalta yhteensä n. 2800€. Metsästimme halpoja lentoja jonkin aikaa ja hotellien hintoja vertailtiin moneltakin hotellisivustolta, tämä tarjous lopulta hoteling.comista. Kohteessa käytimme muutaman satasen takseihin, tuliaisiin, sukeltamiseen ja parasailingiin, mutta pari viikkoa olisi pärjännyt mainiosti myös ilman rahaa.