TV-sarjojen cliffhangereista

Itsekin olen tullut muutamaan kertaan jauhaneeksi TV-sarjojen kultakaudesta, jota tässä parhaillaan eletään. Tai ehkä "sarjojen" olisi oikeampi termi, kun TV on melkein jokaisen hittisarjan kohdalla yksi mahdollinen ruutu josta sitä voi seurata.


Joka tapauksessa vaikka maksullisten suoratoistopalvelujen tarjoamat sarjat ovat monessa mielessä parempia kuin lineaarisen television vastaavat, ei kaikista pahoista tavoista olla vielä(kään) päästy eroon.



Viime aikoina omiksi suosikki-inhokeikseni ovat nousseet niin sanotut "cliffhangerit", eli juonelliset jännityspiikit, joiden loppuhuipennus säästetään seuraavaan jaksoon tai pahimmassa tapauksessa tuotantokauteen.

Lineaarisen television aikoina (ymmärrän että kyseinen termi aiheuttaa osassa lukijoita näppylöitä, mutten nyt keksi kuvaavampaa termiä tähän asiayhteyteen) cliffhangerilla haluttiin tietysti varmistaa, että myös seuraavalla jaksolla olisi katsojia, varsinkin jos kyseessä oli 4-5 uutta jaksoa viikossa esittävä saippuasarja. 

Juoni-cliffhangereita esiintyi myös ysärin lopun ja 2000-luvun suursarjoissa, jotka aiheiltaan enteilivät nykyistä scifi-fantasiasuuntausta. Lost rakentui yllättävien henkilöiden ja tapahtumien ilmaantumiselle jaksojen loppuvaiheilla ja X-Filesin kaksiosaiset jaksot jäivät aina vittumaisiin kohtiin. 

Cliffhanger on kuitenkin halpa keino pitää yllä katsojan mielenkiintoa, ja kun esimerkiksi Netflixissä tuotantokauden kaikki jaksot tulevat samaan aikaan saataville, cliffhangereille ei ole tarvetta, vaan draama voidaan rakentaa laajempaan kaareen, eikö niin?

Vaan ei. Ilmeisesti sarjojen ja palvelujen välinen kova kilpailu ajaa paikoin varsin epätoivoisiin ratkaisuihin, joita ei kerta kaikkiaan vain jaksaisi. Kun esimerkiksi The Night Of malttaa kertoa vain sen mikä on tarinalle tärkeää, (no nyt ne tietysti ilmoittaa kakkoskaudesta kun kehun näin...) ei edes vastaa kaikkiin kysymyksiin joilla ei ole väliä eikä saa jatkoa, niin esimerkiksi Bloodlinen kakkoskausi jätetään ihan kesken! Siis että rakennetaan draamaa joka sitten lösäytetään keskeltä poikki. 

Se eka kausi oli niin hieno ja halilttu! Eikä siinä edes ollut kyse siitä jäävätkö ne tappajat kiinni vai ei! Ilmeisesti menestys yllätti tai alkuperäiset käsikirjoittajat lähtivät, kun kakkoskausi olikin enemmän löysää columboilua.

Tai House of Cards, joka viimeisimmällä kaudellaan jätettiin ihan törkeästi kesken! Minulle ei siis ole ongelma vaikka "kaikkea ei kerrota", jos se on tarinan ytimen kannalta epäolennaista, mutta House of Cardsin tuorein kausi vaikutti vain väkinäiseltä venyttämiseltä. 

Tai Orange Is the New Black, jonka ensimmäinen kausi oli hieno kertomus valkoisesta kaupunkilaismimmistä niin kaukana omasta maailmastaan kuin mahdollista. Sitten Piperiä ei maltettu päästää vankilasta kun sarjasta tuli niin suosittu ja kolmas kausi onkin jo sitten ihan kammottavaa slapstickiä. 

No, tuo nyt oli jo vähän ohi aiheen, koska OITNB:ssä ei sentään pelata puhtaasti cliffhangereilla.

Mutta toivon silti ettei niitä tehtäisi. Tarinan pitää toimia muilla keinoilla. 


This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

1 Response to TV-sarjojen cliffhangereista

  1. Lauri says:

    Sarjat pyörivät edelleen sen verran kanavien bisneksen mukaan, ettei uskalleta tehdä The Night Ofin tapaisia selkeitä kokonaisuuksia. Toki sitä kohti mennään, mutta suora nettijakelu on vielä kumminkin vain parin toimijan käsissä, jotka vielä saattavat ostaa oikeudet vasta, kun sarja on kuvattu. Siksi network tv:n perintö näkyy vielä myös nettijakelussa. Voisin myös kuvitella, että Netflixin tarjonnan kasvaessa koukuttaminen nousee entistä tärkeämpään rooliin, jotta rahaa tulisi myös striimausjäteiltä.

    Mitä taas tulee cliffhangereihin, niin itse annan esimerkiksi The Affairin cliffhangerit anteeksi, koska tiedän, että sarja on kolmen kauden kokonaisuus. Tämän vuoksi tiedän, että cliffhangereilla ei vain pedata jatkokausia joskus vuosien päässä siintävää loppua varten, joka on täysin kanavien tilausten varassa, vaan loppu on jo tiedossa. Esim. Lost tuntui jättävän auki koukkujen takia ihan älyttömiä koukkuja, jotka johtivat vain turhiin täytejaksoihin. Tästä ollaan onneksi jo vähän pääsemässä eroon.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...