Tämä tuli itse asiassa luettua jo pari kuukautta sitten, vaan en ole ehtinyt raportoida asiasta. Olin itse asiassa tekemässä syyskuun musavisaa, mutta Qzzr-sivusto on alhaalla. Bummer. Palaan musavisa-asiaan myöhemmin tällä viikolla.

Luulin ensin, että Neil Gaiman olisi tehnyt kokonaan uuden tarinan, perustuen Norjan mytologioihin, mutta tämä kirja on itse asiassa kokoelma tunnetuimpia norjalaisia myyttejä yhdeksi kirjaksi koottuna. Näitä ei ole siis englanniksi ollut aiemmin saatavilla yhtenä kokoelmana, ja lisäksi Gaiman on tietenkin kertonut ne omalla suullaan.

Ei siis varsinaisesti Gaimanin romaani, vaikka sellaista toivoin. Hän on toki ollut aina erittäin kiinnostunut näistä myyteistä, eikä se hänen tuotantoaan tuntevalle ole mikään ihme: Norjan mytologiassa on paljon samaa kuin Gaimanin kirjoissa. Sellainen tietty surrealistinen päättömyys ja veitikkamaiset hahmot. Kujeilevat jumalat, eeppiset uroteot ja yleinen häröily ovat tuttuja Gaiman-faneille.

Tästä aiheesta on varmaan kirjoitettu ihan oikeita tutkimuksiakin, mutta itse mietin yhtäläisyyksiä meidän Kalevalaamme. Samanlaista veemäisyyttä kuin Floki harjoittaa löytyy Kalevalasta runsaasti, vaikka nyt ihan Väinämöisen otteista lähtien. Kansataruilla on tietenkin eri funktio kuin uskonnoilla, mutta on mahtavaa miten paljon inhimillisempiä nämä kertomukset ovat kuin vaikka Raamattu, surrealistisuudestaan huolimatta.

Thor on ylijumalan poika, mutta silti niin turhamainen että haluaa voittaa juomakisan jättiläistä vastaan. Tällaisia me olemme, vikoineen kaikkineen, ei synnittömiä tai ilottomia kuten kristinuskon hahmot usein. Ehkä nämä ovat nuorempaa perua - tai ainakin Kalevala - ja tuhannen vuoden aikana ihmiset ovat tarinankertojina oppineet nauramaan enemmän itselleen. Ainakin norjalaiset ja suomalaiset, ruotsalaisten en uskoisi tähän pystyvän.

Muuten tämä oli lopulta kirjana pettymys, kun yllättävän iso osa taruista oli tuttuja. Yleissivistävää toki, mutta vähän sellainen välimallin lukukokemus. Ei tietokirja, muttei toisaalta kovin viihdyttävä tarinakokoelma.

Se hyöty tästä oli, että sain lisätietoa yggdrasil-fanitukseeni. En osaa selittää miksi, mutta vertauskuvana varsin kulunut maailmanpuu on aina kiehtonyt minua suuresti. En nyt enää muista faktoja ulkoa, mutta sen juuret yltävät kolmeen paikkaan maailmassa, ja Odin tipahti sen oksilta maailmaan. Olen harkinnut tatuointia aiheesta. Luotan vaistooni, maailmanpuussa on jotain minulle tärkeää.