Tämä on viehättävä pieni kirja, joka koostuu kymmenestä runoilija Rainer Maria Rilken kirjoittamasta kirjeesta.
Kirjeenvaihdon toinen osapuoli on Itävalta-Unkarin armeijassa palvellut Frank Kappus, joka haaveili kirjoittajan urasta ja päätti lähestyä häneen vaikutuksen tehnyttä runoilijaa. Rilke vastasi hänelle, ja lopulta tässä julkaistuja kirjeitä kertyi kymmenen kappaletta viiden vuoden ajalta.
Rilke on kuuluisimpia saksankielisiä runoilijoita, mutta minulle hänen runoutensa ei valitettavasti ole tuttua. Olen tässä vuosien varrella haalinut itseeni enenevässä määrin runoutta, mutta jostain syystä runokokoelmien arvostelemiseen en ole vielä uskaltautunut. Rimakauhua. Aion tämän kirjekokoelman perusteella joka tapauksessa tutustua Rilken tuotantoon.
Kappus siis lähestyy ihailemaansa runoilijaa. Hänen kirjeitään ei julkaista, mutta Rilken ensimmäisestä kirjeestä voi päätellä, että nuorella miehellä on ongelmia kirjoittamisensa ja etenkin itsetuntonsa kanssa. Wikipediassa mainittiin, että Rilken runoudesta on 2000-luvulla ammennettu irtolauseita muun muassa self help -kirjallisuuteen. Tämä on helppo uskoa miehen kirjeiden perusteella, sillä kirjeissään ventovieraalle kirjoittajanalulle Rilke onnistuu kuulostamaan välittömästi syvälliseltä, nöyrällä tavalla viisaalta ja aidosti maailmasta kiinnostuneelta ihmiseltä.
“I beg you, to have patience with everything unresolved in your heart and to try to love the questions themselves as if they were locked rooms or books written in a very foreign language. Don’t search for the answers, which could not be given to you now, because you would not be able to live them. And the point is to live everything. Live the questions now. Perhaps then, someday far in the future, you will gradually, without even noticing it, live your way into the answer.”
Kirjeet alkavat suht konkreettisina ohjeina kirjoittamiseen. Olen itsekin harrastelijakirjoittaja, joten tällaisia vinkkejä lukee mielellään. Rilke noudattaa monelta muusikolta tuttua kaavaa, ja pyytää Kappusta unohtamaan kriitikot kokonaan. Kritiikki ei hänen mukaansa kosketa taideta, se ei pääse siihen käsiksi. Siksi ei pidä koskaan katsoa ulospäin omaa kirjoittamista arvioidessa, vaan omaan itseen. Kirjoitatko syvältä itsestäsi, oletko rehellinen sisimmällesi. Kappus on kirjettä lukiessaan 19-vuotias, ja vaikka on vuosi 1903, en usko että alle parikymppinen nuori mies tietää omasta sisimmästään juuri mitään.
Vaan Rilke ei luovuta, vaikka vastauksista päätellen Kappus voivottelee yksinäisyyttään ja runojensa paskuutta. No, Kappus suuntasi lopulta sotilasuralle, vaikka myöhemmin palasikin journalistiksi ja julkaisi myös runoja ja näytelmiä. Tähän Rilke toteaa mahtavasti viimeisessä kirjeessä, että:
"Art too is just a way of living, and however one lives, one can, without knowing, prepare for it; in everything real one is closer to it, more its neighbor, than in the unreal half-artistic professions, which, while they pretend to be close to art, in practice deny and attack the existence of all art - as, for example, all of journalism does and almost all criticism and three quarters of what is called (and wants to be called) literature."
Ehkä Rilken puhdasoppisuus ja itsestä ammentaminen on se, mikä nykyihmistä viehättää. Minuakin jollain tavalla. Istu näppiksen eteen ja vuodata, netissä kiertävää Hemingway-lainausta parafraseeratakseni.
Viehättävää on myös ajankuva. Runoilijaksi tai kirjoittajaksi ei kyennyt ryhtymään kuka tahansa, vaan jonkun verran pätäkkää piti vanhemmilta saada, vaikkei elämä toki mitään yltäkylläisyyttä ollutkaan. Rilke vastailee milloin Pariisista, milloin Roomasta, milloin Ruotsista, ja aina hän on hyvien kelien perässä, koska oli ilmeisesti aika sairaalloinen kuten 100% tuon ajan taiteilijoista. Rilke kuoli lopulta 51-vuotiaana, mikä on runoilijaksi jo aikamoinen ikänestori.
Kirja on Penguin Booksin punnan hintaista Little Black Books -sarjaa, johon törmäsin taannoisella Riian-lomalla (terveisiä oikeinkirjoitusihmisille) kirjakaupassa. Olisi tehnyt mieli ostaa kaikki hyllyssä olleet sarjan kirjaset, mutta ostin lopulta vain tämän ja Edgar Allan Poen runokokoelman. Paperikirjoista irtipääseminen on erittäin vaikeata, vaikka luen 80% kaikesta iPadin Kindle- ja Elisa kirja -sovelluksista.
Suosittelen joka tapauksessa tätä kirjaa erittäin lämpimästi. Se on paljon enemmän kuin kirjoitusopas, sillä sitä se on aika vähän. Letters To a Young Poet avaa ikkunan sata vuotta sitten eläneen viisaan miehen sielunelämään, joka korosti yksinäisyyden ja itsetutkiskelun tärkeyttä. Joka piti kirjoittamista tärkeänä, mutta vain jos löysi itsestään kirjoittamisen pakon. Jonka sanat ovat niin tarkoin aseteltuja ja lauseet niin runsaita, että monet sivut on hyvä lukea kahdesti heti kättelyssä. Joka kirjoittaa rakkaudesta ja tasa-arvosta tavalla, jota ei uskoisi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä eläneen miehen kynästä lähteneeksi.
"it is clear that we must trust what is difficult; everything alive trusts in it, everything in Nature grows and defends itself any way it can and is spontaneously itself, tries to be itself at all costs and against all opposition. We know little, but that we must trust in what is difficult is a certainty that will never abandon us; it is good to be solitary, for solitude is difficult; that something is difficult must be one more reason for us to do it.”
