Minulla kesti rikollisen kauan päästä Marko Annalan kirjallisen tuotannon pariin, vaikka tavallaanHAN olen siitä nauttinut jo Moksun sanoitusmuodossa reilun 15 vuoden ajan. Joka tapauksessa tämä oli ensimmäinen lukemani Annala-romaani.

En oikein tiedä mitä odotin, mutta odotukseni joka tapauksessa ylitettiin. Vaikka Paasto ei ole (eikä tunnu) paatuneen, pitkän kirjailijanuran tehneen kirjailijan romaani, siinä on paljon erittäin toimivia aineksia. Se ei piilottele teemojaan, mutta ne eivät silti tunnu liian päälleliimatuilta. Päinvastoin, romaanin tyyli on rakennettu viehättävän vanhahtavaksi ja juhlalliseksi. Mieleen tulee kevytversio venäläisestä klassikosta, johtuen ehkä ortodoksisuuden mukanaan tuomasta juhlallisesta vakavuudesta, joka sopii romaanin tyyliin ja teemoihin.

Paasto kertoo (ortodoksisen kristin)uskonsa menettävästä Matiaksesta, joka rehellisyydessään yrittää tulla sinuiksi sen kanssa, että hänen avioliittonsa ja työnsä on rakennettu osin uskon varaan. Matkalle mahtuu enkeleitä ja ilmestyksiä, itsensä löytämistä ja luopumista. Kaiken lisäksi koko uskonkriisi on asetettu ortodoksien paaston ajan kehykseen, joka tuntui aluksi ehkä hieman suunnitelma.excelissä tehdyltä ratkaisulta, mutta joka teemoitti lopulta kirjan tarinaa hienosti. 

Anglosaksisen kirjallisuuden ystävänä kaipasin tähän romaaniin hieman sitä – joskus kuivakkaakin – huumoria, millä yhdysvaltalaiset ja brittiläiset kirjailijat isoja teemojaan käsittelevät. Tai toisaalta ehkä Annalan kirjoittamisessa huumoria pitäisi hakea nimenomaan sieltä kuivakkuudesta, Matiaksen jähmeästä kömpelyydestä elämisensä kanssa. 

Oli miten oli, Annalan Paasto on romaani, joka koskettaa ja herättää ajatuksia. Se on jo aika paljon, mistä syystä tätä on helppo suositella muillekin.