Mitäköhän helvettiä tässäkin taas tapahtui. Siis hyviä asioita, toki. Mutta: Löysin itseni tykkäämästä rakastamasta Fatboyn Overdrive-levyä.

Eihän siinä mitään, uuden musiikin löytäminen ja rakastaminen on parasta. Outoa vain, että tällä kertaa uusi musiikki oli ruotsalaista roots-musiikkia - rock and rollia kai lähinnä.

En ole hirveän innoissani americanasta - ja jotta en eksyisi määritelmäviidakkon, katsokaa Wikipediasta. Sen sijaan Roots-musiikista olen innoissani, eh eh eh.

No, joka tapauksessa kun arvostamani kriitikko Otto Talvio arvosteli Fatboyn levyn Nytissä, ja kun Otto ja eräs Helvi puhuivat levystä Facebookissa, päätin kokeilla. Yllätyksekseni ns. "ränttätänttä", joka normaalisti ohjaa minut nopeasti kuuntelemaan jotain muuta, paljastuikin Fatboyn kohdalla mahtavan paksuksi grooveksi.

Toinen puoli Overdrivestä on Chris Isaak - Elvis -henkistä balladeilua. Juustoa ei ole kuitenkaan liikaa, vaan laulaja Thomas Paregis pistää tulkintaan sopivasti sielua ja pilkettä silmäkulmaan.

Soundit ovat toki läpeensä tyylikkäitä, mutta lopulta biisit viehättävät eniten. Nimibiisi on jopa pornoa, ihan panomusiikkia. Vaikea uskoa, että pönäköistä ruotsalaisukoista olisi Princelle kilpailijaksi, mutta näin se on. Siis pornomusiikin tekijöinä. Levyn top kolmoseen mahtuvat myös Whole Damn Cow ja Time's Running Out.

On siis tunnustettava, että hyvin tehty ja ajaton americana toimii minuun, vaikka yleensä kierrän kaikki tuon termin sisältämät alalajit kaukaa. Edellinen vastaava tapaus taisi olla Robert Plantin ja Alison Kraussin Raising Sand, joka on  tietty hengästyttävän loistava.

Fatboyta on kuitenkin tullut tässä viikon aikana kuunneltua niin paljon, että uskallan antaa sille yhdeksän jackrussellinterrierin kuvaa arvosanana. Harmi että missasin keikan perjantaina, oli kuulemma huikea meno!

Tutustukaa te pelokkaat. Fatboy pelastaa.