Silloin kun minä olin teini-ikäinen (varhaisteini-ikäinen ehkä), Huittisissa oli oma paikallis-tv. En enää muista oliko sillä tv-kanavalla muuta nimeä kuin paikallis-tv, mutta jos oli, sen nimessä oli varmasti Lautta-sana.
Oli miten oli, Huittisten paikallis-tv:n materiaali oli sanalla sanoen JUMAL-tasoista. Idea koko blogimerkintään tuli siitä, kun eilen koirien kanssa lenkillä ollessani muistin, että Huittisissa oli joskus kauan aikaa sitten Haarikka-niminen baari. Kun tämä räkälä sitten päätettiin jostain syystä lopettaa, paikallis-tv lähetti sieltä suorana lähetyksenä ohjelman nimeltä... *rumpujen pärinää* ... . . Haarikan hautajaiset!
Voi pojat mikä ohjelma se olikaan. Nyt mennään huterien muistikuvien pohjalta, mutta muistan että kanavan (ainoa) toimittaja, mursuviiksinen harmaatukkainen mies kiersi Haarikassa pöydästä pöytään ja keräsi humalaisilta kantiksilta kyyneleisiä kommentteja rakkaan juottolan valitettavasta sulkemisesta.
Sitten oli minun ja kavereiden suosikkiohjelma LEVYRAATI. Ohjelma oli toteutettu hyvin esikuvalleen uskollisesti. Oli juontaja (jo mainittu mursuviiksinen pappa) ja kolmihenkinen raati. Tämä raati koostui vaihtuvista huittislaisista merkkihenkilöistä. Kyllä, paikallisia suuruuksia.
Jukka Virtasen versioon verrattuna huittis-raadissa oli yksi ylivertainen parannus. Siinä otettiin huomioon myös yleisön mielipide. Siksi toimittaja-juontajan pöydällä olikin puhelin, johon otettiin mitenkään ennakkoon sensuroimatta suorassa lähetyksessä puheluita. Voitte kuvitella, miten laadukkaita pilapuheluita 14-vuotiaat pojat siihen puhelimeen soittivat. Mutta oli meillä hauskaa.
Muistelen, että osaan biiseistä tehtiin vieläpä musavideot ihan in-house-tuotantona. Tämä oli YouTube ennen YouTubea, tämä oli neroutta! Antaisin mitä vain täydellisestä dvd-kokoelmasta Huittisten paikallis-tv:n levyraatia. Kaverit tänne ja bisset kouraan. A VOT.
Tämän lisäksi nähtiin satunnaisia raportteja ties mistä. Muistan ainakin kesäteatteria, jonkun rakennuksen purkamista, jäiden lähdön liveselostamista ERITTÄIN pitkäpiimäiseen tyyliin. Pulssi oikein nousee tästä kaipauksesta. Iso sydän näille tekijöille, tuskin siitä liksaa saatiin <3
Nykyään tällainen toiminta on tietenkin siirtynyt internetiin. Mutta jo paikallis-tv-aikoina viehätyksen syy oli sama. Vilpitön, rehdin amatöörimäisesti tehty purkaus voittaa milloin tahansa muualta ostetut tositelkku-formaatit, jotka yrittävät näyttää kalliilta, mutta kumisevat lopulta tyhjyyttään.
Paras esimerkki nykymenosta ja demokraattisesta tiedonvälityksestä on ehkä Jurvan videopiiri, ja 84 lv +300 stamina +400 dexterity -tasoinen imitaattori Tenho Tuisku, jonka tyyliä voitte ihailla alta. Harmi - ISO HARMI - että Huittisten paikallis-tv:n tuotantoa ei ole YouTubeen asti säilynyt. Jos teillä on ko. materiaali jossain, YouTuubatkaa se, pyydän. Sitä ennen, nauttikaamme Tenhosta.
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Levyhyllyn aarteita #7: Chris Rea - On the Beach
- Levyarvio: The Hearing - Dorian
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marrask. 2024 (1)
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
Haha, voi Huittisten paikallis-TV:tä. :D
Ei sillä ollut ton kummempaa nimeä, ellei se nyt ollut joku Huittisten paikalliskanava tms.
Ohjelmaahan tuli muistaakseni erityisesti torstai-iltaisin, muina päivinä ja iltoina sitten pyöri se uutisruutukehä paikallisuutisista.
Levyraati oli ihan superhuippua. Mä olin TET-harjoittelussa paikallistelkkarissa joskus 90-luvun puolivälissä (itse asiassa just ja tasan silloin, kun Amorphiksen Elegy ilmestyi - muistan kuunnelleeni sitä toimituksessa) ja siellä väännettiin noita levyraateja. Homma meni niin, että lainattiin levyjä paikalliselta musiikkikaupalta, sitten ripattiin ja sitten stailattiin videoarkistoista joku video. Mä muistan että olin mukana tekemässä Yön Joutsenlaulun videota - siihen sitten laitettiin video, jossa ... no, ui joutsenia lammella, eikä sit muuta.
Oli monen viikon hitti, se.
Kiitos Vesa, juuri tätä kaipasin! Ja niinhän se olikin, että torstai-ilta oli ohjelmailta.
Muistan muuten, et joskus kun jostain syystä katsottiin kaverin kanssa yöllä sitä paikalliskanavalla pyörivää uutisvirtaa, yhtäkkiä se vaihtuikin Windows 3.1:n näytöksi, ja kohta tilalle vaihtui pornoa, jota työntekijä ilmeisesti katseli....