Tänään oli musiikin puolesta äärimmäisen hyvä päivä. Postikeiju toi heti aamusta työpöydällä Kanyen ja My Chemin uudet levyt. Toista olin kuullut pari kertaa levy-yhtiön toimistossa ja toista hätäisesti streamilta. Nyt pääsi kunnolla kuuntelemaan, ja palvonnan elkeitä ne aiheuttivat.
Sitten sain vielä sniikisti katsoa ennakkoon Pintandwefallin uuden videon (ja sinkun) King of all the Animals, joka on aivan loistava! Olen aina tykännyt Pinttien tekemisistä (vilpittömän hölmö huumori ja loistavat, yksinkertaiset melodiat vetoavat), mutta King of All the Animals on sekä tuotannollisesti että idean puolesta askel eteenpäin.
Ensinnäkin Tough Pint (vai olisko tuo Crazy...) räppää. Hätäinen kuulokuva voisi joillekin olla tässäkin blogissa analysoimani LCMDF, mutta täytyy sanoa, että Pintandwefall hakkaa, pieksee ja raatelee LCMDF:n heidän omilla aseillaan. Ei saa ottaa itseään liian tosissaan kun tekee modernia popmusiikkia!
Video on tietty luku sinänsä. Paljastettakoon sen verran, että mallia on otettu jenkkiläisten rap-videoiden naisväestä. Tietty Pintandwefall-tyylillä.
Tammikuussa ilmestyvä Time Is Right for Romans, Baby meni entistä suurempaan odotukseen. Hyvä Länsi-Vantaa!
Linkkaan videon kyllä tänne blogiin jahka se ilmestyy. SItä ennen kuuntelen sitä itse. Kanyen ja My Chemin levyistä kirjoitan paremmat arviot kun olen kuunnellut niitä tarpeeksi.
Lyhyesti niistä voi sanoa, että MCR onnistuu yhdistämään tarkan konseptin seuraamisen irtonaisuuteen ja entistä skarpimpaan hittikynään. Kanye taas tekee "perus"-räppilevyn, mutta niin helvetin hyvin, etten ole moista hetkeen kuullut. 808's & Heartbreakhan oli konseptitasolla mestariteos, mutta biisit eivät olleet niin hyviä kuin tässä. Jay-Z:kin kuulostaa pitkästä aikaa kurantilta, Pusha T:stä puhumattakaan.
Näihin tunnelmiin, lopuksi vielä Kanyen neroutta. Toivottavasti en koskaan menetä kykyä innostua musiikista. Kyynisyys ja kaiken vihaaminen on maailman helpointa, innostuminen on rohkeaa!
Milloin itse innostuit viimeksi musiikista?
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Levyhyllyn aarteita #7: Chris Rea - On the Beach
- Levyarvio: The Hearing - Dorian
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marrask. 2024 (1)
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
Toi Kanye Westin uus on kyllä ihan mahti!
Onko muuten sun videoblogiin tulossa jatkoa?
hmm, mulla oli melkoinen musiikkikuolema tuossa pari vuotta. olin liian sisällä teollisuudessa, kun hengitin indie-levy-yhtiötä 24/7. niin paha kuolema, etten oikeastaan pystynyt kuuntelemaan musiikkia ollenkaan. sittemmin, siirryttyäni "etätöihin", olen löytänyt musiikin uudestaan ja alkukesästä rakastuin joka kolmanteen kuulemaani bändiin. uusia superrakkauksia (siis mulle uusia, onhan nämä olleet olemassa jo niiiin pitkään molemmat etten ymmärrä miten olen missannut kummankin näin kauan) ovat every time i die ja mad caddies. lisääkin saa tulla.
mcr on nyt niin kovasti pinnalla että ahdistun siitä jo sen takia, en varmasti voi innostua uudesta levystä tällä hypetyksellä. pelkästään kerrang! on tänään tweetannut varmaan 12 kertaa aiheesta. menee yli, ei pysty.
Hanska, ikävä kuulla, tai hyvä siis että olet päässyt takaisin musiikinrakastamisen piiriin.
Henkilökohtaisesti en jaksa välittää onko jotain bändiä hypetetty tai vihattu, pääasia että toimii. Nimim. James Bluntin kahden ensimmäisen levyn kuuntelija ja arvostaja.