Suomalaiset leffat ovat Suomessa ikuinen keskustelunaihe. Miksi Elokuvasäätiö rahoittaa vain raskassoutuisia ja huonosti käsikirjoitettuja ihmissuhdedraamoja? Miksi komedioissakin on taustalla huonosti käsikirjoitettu ihmissuhdedraama? Miksei ja miksi?

Rare Exportsista on "kohistu" paljon. Pääsin katsomaan sitä tänään. Odotin pitkästä aikaa positiivista kotimaista leffakokemusta, ja sellaisen sain. Tavallaan suomalaisessa leffassa on muutaman viime vuoden aikana syntynyt uusi suuntaus, kun digitekniikalla jälkikäsitellen ainakin kohtuullisen näyttäviksi tehdyt leffat ovat herättäneet "ei näytä yhtään suomalaiselta" -kommentteja. Näihin lasken siis Star Wreckin, Jadesoturin, Kohtalon kirjan jne. Myös aiheet ovat tuorentuneet, kuten näiden lisäksi toivottavasti pian teattereihin tuleva Marko Mäkilaakson Stone's War osoittaa.

Näissä efektileffoissa käsis on kuitenkin ollut ongelma, osittain myös näyttelijät. Rare Exports on siitä harvinainen suomalaisohjaajan leffa, että se yhdistää molemmat. Jälki on hienoa, vaikkei efekteillä todellakaan mässäillä. Kuvauspaikat ovat hienoja ja näyttelijät varmoja - kolme miespääosaa onnistuvat jopa jonkinlaisen veijarikemian synnyttämisessä, ja Jorma Tommilan Onni-poika on erittäin hyvä lapsinäyttelijä.

Mikä tärkeintä, käsis toimii. Ajattelin ennakkoon, että tulossa olisi toimintaleffa, jonka toimintakohtaukset olisivat snadisti kotikutoisia. Toisin kävi. Käsis ei suorastaan kierrä toimintakohtia, mutta se ammentaa muusta kuin joulupukin mättämisestä turpaan, mitä siis itse odotin. Pientä jahkailua leffassa oli ennen puoltaväliä, mutta alku ja loppupuoli rullasivat hienosti.

Ennen näytöstä ohjaaja Jalmari Helanderia haastateltiin. Häntä kuvailtiin karrikoiden mieheksi, joka vihaa aikuisia. Tavallaan sen voi uskoa, koska lapsiroolien lisäksi leffassa on sellaista hyvällä tavalla "viatonta" katsantokantaa, tai sellaista lapsenomaista otetta. Ei lapsellista, mutta sellaista vilpitöntä reteyttä.

Vaikea selittää. Minä joka tapauksessa pidin, ja suosittelen kaikille. Uskokaa tai älkää, leffasta tulee hyvä mieli.

Suomalainen leffa on siis omalta osaltani pelastettu. Aki Kaurismäestä voi aina höpistä, eikä hänen nerouttaan toki sovi kiistääkään, mutta minä en henkilökohtaisesti jaksa innostua näistä "avioliitto riekaleina, näyttelijä itkee sateessa" -jutuista. Myönnettäköön, että joidenkin karvaiden pettymysten jälkeen en ole käynyt kotimaisia leffassa katsomassa ollenkaan. Etenkin Dome Karukosken pätkistä olen pitänyt, ja satunnaisesti muistakin, joten en minä Suomi-filmiä mitenkään kategorisesti vihaa.

ENIHUU.

Viiden tähden ollessa maksimi annan Rare Exportsille 3 ja puoli, tai ehkä 4-. Tämän vuoden paras näkemäni leffa on Inception, joka saisi sellaisen 4 ja puoli, ihan vain vertailukohtana.

Ja sitä traileria sitten, perjantaina leffaan kaikki.