Olen tässä jo viikon verran (tai jotain sinne päin) hehkutellut ja fiilistellyt Los Angelesista kotoisin olevan Warpaintin levyä The Fool.

Suhtauduin FB-linkkauksiin ja asiantuntijavinkkauksiin aluksi samoin kuin muihinkin uusien indieryhmien kohdalla: Jonkun on täytynyt päästä vinkkaamaan ensimmäisenä potentiaalisesti kovasta bändistä.

Yllätys on ollut erittäin positiivinen, kun The Fool on pakottanut itsensä toistuviin uusintakuunteluihin niin työn lomassa Spotikasta kuin muussa kuuntelusta kännykästä. Eräs kaveri kommentoi, että Warpaint on "muotoa ilman sisältöä", mikä on tietysti hienosti sanottu, mutta en kyllä alkuunkaan allekirjoita tuota.

En koskaan jaksa kuunnella vain hienoja soundeja, vaan joko tunnelman, tunteen tai biisimateriaalin (mielellään kaikkien kolmen) täytyy olla kohdallaan. Warpaintin soundi on tyylikäs, paremman sanan puutteessa. Jollain tavalla tulee mieleen The XX, ehkä minimalistisuudesta, ehkä pehmeästä naisäänestä. Ei The Fool kumminkaan niin minimalistista ole kuin The XX, eikä sitä kannata muutenkaan käyttää liian orjallisena vertauskohtana.

Jotain hyvin brittiläistä tässä on. Iso-Britannia ennen brittipop-buumia, Afghan Whigs, miksei shoegazing-bänditkin. Bändi tulee kuitenkin Los Angelesista, ja koostuu neljästä naisesta, jotka Wikipedian mukaan soittavat "experimental art rockia". Tuollaisen kuvauksen perusteella en jaksaisi kuunnella yhtään mitään. Warpaintin kohdalla voisi puhua pikemminkin itsevarmasta omaperäisyydestä ja muodon hallinnasta.

Jos nyt yksi biisi pitäisi suositella, niin kokeilkaa videobiisi Undertow'ta. Spotikan omistajille levy löytyy tuolta aiemmasta linkistä. Oma suosikkibiisi on Baby





Kyllä tämä vuoden top kymppiin - ehkä viitoseenkin -  nousi aika lailla varoittamatta.  Arvosanaksi jo Ultramariinin arviosta tutut nukkuvat jackrusselit (sen verran lunki bändi kuitenkin), yhdeksän kappaletta.