Musiikista erilaisiin medioihin kirjoittavana ihmisenä olen äärimmäisen kyllästynyt bändien itsensä valitsemiin erikoisiin kirjoitusasuihin, joista poikkeaminen aiheuttaa närästyneitä kommentteja. Ei, vaikka Brightboy kuinka päättäisi, että nimi pitäisi kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, minä kirjoitan lehdissä ja tässä omassa blogimediassani erisnimet isolla alkukirjaimella.
Aihepiiri tuli tietenkin mieleeni tuosta edellisestä merkinnästä, joka koski Glasvegasin tulevaa levyä, jolle jostain "järki"syystä on annettu nimi Euphoric /// Heartbreak || - tai jotain tuohon suuntaan. Kornin R-kirjain väärinpäin liittyy enemmänkin logoon, Sunn O))) taas on ainut hassu kirjoitusmuoto jonka mielellään kirjoitan niin kuin bändi toivoo, se kun on noista paras ja mahtava poikkeus ankeuden keskellä.
M.I.A.:n Maya-levy on myös hauska poikkeus, koska se Maya kirjoitettiin erikoismerkein siksi, ettei sitä voisi löytää Googlesta. juu, M.I.A. on lähellä foliohattuisuutta.
Mutta muuten, älkää PLEAZE yrittäkö niitä hienoja virityksiä, ei niitä kuitenkaan lehdissä tai missään muualla kuin bändin omilla kotisivuilla osata tai haluta kirjoittaa oikein.
Sain perjantaina Kotiteollisuuden uuden promosinglen nimeltänsä Soitellen sotaan (joka muuten soi huomenna allekirjoittaneen radio-ohjelmassa). Levyn kannessa Kotiteollisuuden nimen perässä on piste. Eivät kai Hynyin ja kumppanit ole päättäneet että Kotiteollisuus on nykyään Kotiteollisuus. - siis piste perässään. Vai onko bändi lopettamassa, piste perään? Vai onko graafikko ottanut erivapauksia?
Mikä on teidän mielestänne säälittävin kirjoitusasuyritelmä? Onko se Hed(pe)? iLiketrains?
Kuuntelen tätä kirjoittaessani James Blaken levyä. Teen siitä arvion erääseen suomalaiseen musiikkilehteen, joten julkaisen pidemmän blogiarvion vasta myöhemmin. Mielenkiintoinen rajankäynti muuten, ottaisiko joku herneen nenään jos kirjoittaisin tänne arvio ennen lehdessä julkaisua - ennakkoversio on annettu nimenomaan sitä lehtiarviota varten.
No, olkaatte huoletta, lehtijulkaisu tulee ensin. Hieno levy tämä on, tähtimäärää en ole vielä pystynyt päättämään.
Cold War Kidsin koko levyn sain myös kuunteluun. Helvetin hieno levy! Louder Than Ever kuultiin jo aiemmin, lisämaistiaisena tämä nimibiisi. Tästä tuli ihan yllättäen alkuvuoden kovuus, ehkä samalla tavalla hiipivä suosikki kuin Kashmir viime vuonna. Lämmintä menoa.
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Levyhyllyn aarteita #7: Chris Rea - On the Beach
- Levyarvio: The Hearing - Dorian
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marrask. 2024 (1)
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
Hiukan tässä Cold War Kidsissa vaivaa tämän kolmoslevyn Coldplay-meno. HIUKAN liian kilttiä ja maailmojasyleilevää.
Mikä ihmeen iLiketrains? Tuo mainio leedsiläisyhtye tapasi kirjoittaa nimensä näin: iLiKETRAiNS. Uuden He Who Saw The Deep -albumin kannessa nimi on tosin ihan tavallisesti I Like Trains, mutta iPodille sekin tallentuu vanhalla iLiKETRAiNS-tunnuksella.
Typerin nimi lienee kuitenkin Underworld-miesten 80-luvun bändi, jonka nimi oli pelkkä graafinen koukero. Levy-yhtiön painostuksesta bändi joutui keksimään itselleen äännettävän nimen Freur. Erikoismaininta myös Duran Duranille, joka vuonna 1988 muutti nimensä vähäksi aikaa duranduraniksi korostaakseen bändin uutta alkua. Ei mennyt läpi.
Noita samoja kikkoja yritetään muillakin aloilla brändinrakennuksen nimissä, ja niille vain kerta kaikkiaan ei SAA antaa periksi. Kun ne saavat jonkin typerän kirjainleikin läpi, seuraavaksi ne haluavat että nimi kirjoitetaan tietyllä fontilla, ja sen jälkeen tietyllä värillä, ja sen jälkeen...
Höh! Olin just aikeissa muuttaa nimeni muotoon aN2xtï.
Mä ehdin jo mainostaa odottavani uutta Cold War Kidsia (meniköhän nyt isot ja pienet kirjaimet oikein...), mutten oo saanut vieläkään tutustuttua siihen. Asiaan tulee muutos.
Hehe, olis pitänyt tarkistaa toi iLIkEtRaInS...
Stam1na on aika vähin vastaäänin hyväksytty kirjoitusasu. Liekö lemiläisten nimiselityksenä se, että jossain päin maailmaa vaikutti jo Stamina-niminen yhtye...
Stam1na taitaa itsekin käyttää välillä Staminaa, vaikka muuten tuo putoaa kyllä täysin kikkailun piikkiin.