Pakko hehkuttaa ihan yksittäistä biisiä vaihteeksi. Vaikka kyllä tätä voi oikeastaan pitää ihan kokonaisen levynkin hehkutuksena.
Kuten otsikko vihjaa, tämä kirjoitus käsittelee Kakka-hätä 77:n (tai Kakkahätä-77:n tai Kakka-hätä-77:n) kappaletta Tuttipullonimijä, joka löytyy yhtyeen tuoreelta Huoltoasemalle unohdettu mies -albumilta.
Kuten Kakkiksen ep-kokoelma Totaalinen kakkahätä, myös tämä albumi on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Olin jo melkeinpä ajatellut, että "punk is dead", siis sellainen "seiskaseiskapunkki", että kaikki siitä on vain tylsää retroilua ja nostalgisointia.
Mutta onneksi meillä on suomipunkin renessanssinero Teemu Bergman. Hän ja muut Kakkikset nimittäin OSAAVAT. Radiotoimittajakollega Perttu Häkkinen oli sanonut, että uusi Kakkis kuulostaa ihan "vanhalta Klamydialta", mitä pidän tietenkin kehuna, koska Klamydia teki alkuaikoinaan hienoa musiikkia.
Tarina on tässä kuitenkin tärkeintä. Tuttipullonimijä kertoo ihmisistä, jollaisia ainakin itse tunnen muutaman. "Vuodet ohi vierii vaan mä en mitään aikaan saa/ tuttipulloani imen sekä venaan kuolemaa". Ruskea tuttipullo ja sellainen maailmantuska. Bergman on kirjoittanut tunteensa auki niin hienosti ja tullut samalla antaneeksi nimen tälle ihmisryhmälle. Kalliosta varmasti löytyy, mutta kyllä muualtakin Suomesta.
Jos bändi haluaisi, heistä voisi tulla paljon isompia. On nimittäin melodiat ja kaikki muukin sillä tasolla kohdallaan et Suomen kansa osaisi arvostaa. Mutta Bergman & co pelkää ja vierastaa huomiota, joten Kakkis jäänee suurelta kansalta piiloon. Toki bändin ja biisien nimet vieraannuttavat myös. Itse asiassa kun soitin Tuttipullonimijän radiossa, sain palautetta, etten saisi enää sanoa bändin nimeä ääneen kun se on niin inhottava....
Biisin muuten laulaa rumpali Mirko, koska Bergman oli kuulemma tullut säveltäneeksi biisin epähuomiossa liian korkealta laulettavaksi...
Ostakaa siis Huoltoasemalle unohdettu mies. Aion nyt olla moraaliton ja linkata tähän YouTubesta kyseisen kappaleen. Kakkis pitää kuitenkin ostaa levynä koska Spotikasta jne. sitä ei löydy.
Uuden Soundin Slipknot-muistelojutusta muuten löytyy lause "YouTubet ja muut ilonpilaajat siintävät vasta tulevaisuudessa...". Kenen ilon se YouTube pilasi? Musiikinkuuntelijoiden vai niiden tahojen jotka maksavat Soundin mainokset? </sivuasia>
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Levyhyllyn aarteita #7: Chris Rea - On the Beach
- Levyarvio: The Hearing - Dorian
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marrask. 2024 (1)
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
Olipa hyvä, että oli tästä juttu. Oli ihan unohtunu tuo levy on jo ilmestynyt. No nyt se on kotona hyllyssä. Ennenkaikkea mieleen jäi pyörimään hieno pätkä sanoista: "mä tein temput/sä et uskonut, että sä saat lemput/mutta mä jätin sut" jotenkin aivan käsittämätön tuo "lemput" sanan käyttö, mutta toimii kuitenkin.