Minne skene menee? Hiphopin tila mainittu. Megaphone State julkaisi nimittäin Lights-nimisen biisin, jonka rohkeasti ja nopean mietinnän jälkeen nostan kaikkien aikojen kovimmaksi Suomessa tehdyksi englanninkieliseksi hiphop-biisiksi.
Räppäri Ekow'n flow'ta olen ihastellut aiemminkin - viimeksi Graciaksen Moneyssä. Mutta joo, Gracias on laadukas räppäri, ehkä jopa samantasoinen kuin Ekow. Megaphone Statesta loistavan tekee taustojen ja räppien yhteispeli.
Lights kuulostaa KÄSITTÄMÄTTÖMÄLLÄ tavalla Blue Lines/Protection-aikaiselta Massive Attackilta ja samalla CHILLEIMMÄLTÄ länsirannikolta pitkään aikaan. Bristol meets Long Beach.
Palvokaa tai olkaa palvomatta, mutta mä olen jotenkin hämmentynyt tän loistavuudesta. Todella näkemyksellistä tuotantoa harjoittaa Simonsound, joka on siis Megaphone Staten toinen puolikas.
Levy tulossa. Odotus.
Lights by The Megaphone State
EDIT!! Kannattaa myös katsastaa Basso TV:n mainio Ekow-haastis http://vimeo.com/28187880
Kiitos muuten No You Girls Never Know -blogin Laurille ansiokkaasta "seuraava Eminem" -postauksesta. Yelawolfin olen tsekannut aiemminkin, mutta Mac Miller oli mennyt minulta ihan ohi. Eipä sillä, en hirveästi pitänyt hänen materiaalistaan kun sen tarkastin, mutta valkoisia räppäreitä siis on taas tulon päällä.
Yelawolfia jopa palvon pienissä määrin. Aion itse asiassa soittaa huomenna radiossa hänen uuden biisinsä Hard White. Eminem on siis ottanut Yelan levy-yhtiölleen ja virallinen debyytti on tulossa pian.
Molemmat esiintyvät myös Suomessa. Mac Miller syyskuun 17. päivä Tavastialla, Yela marraskuussa Wiz Khalifan lämppärinä Circuksessa.
PS. Blogi on tällä viikolla ollut hiljaa, koska olen käynyt keikoilla. Deftonesin TAJUNNANRÄJÄYTTÄVÄSTÄ keikasta kirjoitin seuraavaan Rumbaan, mutta tiivistettynä: VITTU PARASTA.
Eilen näin hienon keikan Lapkolta. Bändi soitti koko tulevan albuminsa läpi. Lähtevät ensi viikolla äänittämään sitä. Näin niihin levyihin pitäisi tutustua. Bändin livekunto on edelleen varsin suvereenia Suomen olosuhteissa.
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Levyhyllyn aarteita #7: Chris Rea - On the Beach
- Levyarvio: The Hearing - Dorian
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marrask. 2024 (1)
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
Kieltämättä vähän harmittaa toi Lapko, kun Twitteristä on seurannut sun hehkutusta.. No mut aina ei voi voittaa. Ei Deftonesinkaan kohdalla, krää. Onneksi on muitakin loistavia livetapahtumia!
Joo kyl näitä riittää. Lapkon kohdalla olen sitäpaitsi vähän "biased". Deftones sietääkin harmittaa, oli sitä luokkaa järkyttävän hieno keikka!
Kai näit Jussi jo tämän? http://vimeo.com/28187880
Juu, näin! Olis tietty voinut linkata, hieno haastattelu. Taidankin itse asiassa liittää sen tuohon.
Toivottavasti tuo sarja jatkuu yhtä mielenkiintoisena.