#tabloidhesari tuli, ja voi pojat se olikin melkoinen mediatapahtuma. Sanomatalon sydämestä toimitetut Nelosen uutiset nostivat tapahtuneen pääuutisekseen. Yhtäkkiä sanat broadsheet ja tabloid näkyivät kaikkialla.
Ja onhan se uusi Hesari hieno. Niin oli vanhakin, mutta epäkäytännöllisen iso. Tarpeellinen siirto siis.
Minä olen lukenut iPad-Hesaria syyskuusta lähtien, ja olen tyytyväinen lehden sisältöön, varsinkin kun tulen päivä päivältä allergisemmaksi tyhjänpäiväisille nettijutuille.
Olen kuitenkin heti tuosta ensimmäisestä iPad-Hesari blogauksestani lähtien toivonut parannuksia päivälehden iPad-versioon. Nyt-liite ja Kuukausiliite ovat loistavasti toteutettuja, mutta perus-Hesarin uudistuneet juttuformaatit kääntyvät todella avuttomasti iPadille.
Olen napsinut muutaman kuukauden ajan kuvankaappauksia havainnollistaakseni tilannetta. Vastaavia epäloogisuuksia on lehdessä päivittäin. Joten nyt kun paperiversio on tabloid-kokoinen, niin toivottavasti Sanomaladossa keskitytään iPad-versioon, varsinkin kun kytkyä niin paljon markkinoidaan.
Kainalojutut ja näyttävät uutiskuvitukset menevät minne sattuu. Olen tabloidiuudistuksen jälkeen huomannut, että isoja graffoja suositaan entistä enemmän, mikä on tietysti hienoa. Valitettavasti vain iPad-versiossa ne ovat lähes lukukelvottomia, vaikka ne saakin avattua koko ruudun kokoiseksi.
Ymmärrän, että nykyisen sovelluksen valtti on selattavuus. Eri osiot on helppo silmäillä läpi, ja rakenne on selkeä. MUTTA kun nykymuotoisen lehden ahtamisesta sopimattomaan julkaisujärjestelmään seuraa yllä nähdyn kaltaista huttua, olisi näköislehti ehkä sittenkin mielekkäämpi vaihtoehto.
Ilmeisesti parannusta on pian luvassa. Ote HS Devin fb-sivulta: "Lehti ei ole vielä valmis, mutta tässä osviittaa, mitä tuleman pitää. Näköislehti aka "näkkäri" julkaistaan iPadille vuoden ensimmäisen kvartaalin kuluessa." https://www.facebook.com/HSfiDev
Apua, taas tää bloggerin bugi, että toi sun profiilikuva on jätti-isona vastauksen tiellä... mikä on ironista toisen palvelun bugeista kertovan kirjoituksen kohdalla.
Ja siis: Kiitos tiedosta! Tuota tietoa odottelinkin.
Onpas muuten erittäin jännittävä kommenttiboksi nyt juuri tässä postauksessa.
Siis just sentakia poistin ekan kommentin kun säihkädin pärstääni. Padilla katsottuna kuva on oikean kokoinen mutta koneella katottuna pärstäni tukkii koko palaute lootan.