Ihka oikea case study menossa meikäläisen blogissa Also Sprah Jussithrusta.

Markkinointicase!

No ei ole, mutta Anssi Kelan uudelleen kukkaan puhjennut media-arvo herätti minut miettimään artistin tarinaa ja sen tärkeyttä.

Levybusineksessa on jo ajat sitten tajuttu, että jonkinlainen narratiivi helpottaa huomattavasti artistin tekemistä tutuksi ostavalle yleisölle. Tarina paitsi helpottaa mediahuomion saamista, myös samaistuttaa ihmiset biisillä meuhkaavaan bändiin/laulajaan.

Tarinoita ei onneksi pysty täysin hallitsemaan, ja jonkinlainen tarina syntyy kaikille artisteille, oli se sitten onnellinen tai surullinen. "Jenni Vartiainen - sehän oli se vähän naureskeltu Popstars-artisti joka parin vuoden hiljaiselon jälkeen kuoriutui täydellisen eteerisenä kaunottarena ja valloitti koko Suomen".

En ole lukenut Anssi Kelan romaania tai hänen keikkamuistokirjaansa (Vaikka pitäisi! En ole ehtinyt), mutta veikkaan että hänen artistitarinansa uusin luku sinetöi sen, että tarina Anssi Kela on parempi kuin kumpikaan näistä hänen kirjoittamistaan tarinoista. Truth is stranger than fiction.

Mutta onhan tässä kaikki klassikon ainekset: Soolodebyytillään järjettömiä määriä myynyt mies, jota "aidon musiikin ystävät" vihaavat, ja jonka nimestä tulee lähes kirosana, vaikka Nummelaa seuraavilla levyillä heittäytyykin kunnianhimoisemman ilmaisun pariin.

Sitten vaisusti myyneen Aukio-levyn jälkeen pikku hiljaa alkava positiivisen tärinän rakentaminen. Miehen blogi oli rautaa jo ennen Aukion aikoihin, mutta pikku hiljaa siitä tulee oma tarinansa: "En mä sun musasta tykkää mut tämä blogi on mahtava!". Samoin YouTubeen ilmestyvät "heviklassikoita duurissa" -videot ja muut vastaavat nostavat kuhinaa.

Viimeisenä silauksena BIIFFI Tommy Lindgrenin kanssa ja Bad-Ass Mikko Kuustosen ja Total Babe Jannan kanssa tehty rap-biisi.

Sitten kaikki onkin valmista suurelle paluulle. Kun maan paras musiikkimedia (ainakin netissä) - NRGM - valuttaa hunajaa uudelle levylle, ollaan tähänastisen tarinan loppulehdillä. Viimeisessä luvussa Anssi julkaisee valtavan radiohitin Levoton tyttö, joka aiheuttaa spontaaneja ilonkiljahduksia niin musiikkipäälliköissä kuin radiota kuuntelevassa yleisössäkin.

Miten Anssi saavutti tämän? TIETYSTI niin, että vapautui kaikista ylimääräisistä keloista (ehehehe) ja teki yksin auteur-hengessä härskisti kasarisynapopille ja -AOR:lle kumartavan levyn. Ei mitään murheellista post-lama-Suomen ajankuvaa, vaan aikuisen absolutistin perinteistä laulunkirjoitustaitoa parhaimmillaan.

Kuka ei voisi rakastaa tällaista tarinaa? Ja mikä parasta, tällaista tarinaa ei voi keksiä neuvotteluhuoneessa. Parhaat tarinat ovat aina totta!

En ole tuosta viimeisestä lauseesta aivan varma, mutta sen kirjoittaminen tekee tämän blogitekstin tarinan loppuhuipennoksesta paremmin toimivan.

Hieno levy, onnea herra Kela.