Soittolistakooma jatkuu

Pari viikkoa sitten kirjoitin tekstin siitä, että väitteellä lahjotuista soittolistoista ei ole totuuspohjaa, koska se ei ole looginen. Teksti sai paljon positiivista (ja vähän negatiivistakin) palautetta, mikä oli hienoa.

Minua musiikkipäällikkönä sylettää se, että jotkut faktoja tsekkaamattomat kansalaiskeskustelijat ovat onnistuneet demonisoimaan "soittolista"-sanan niin tehokkaasti, että aivan liian monen ihmisen mielissä soittolista on synonyymi "isojen pahojen levy-yhtiöiden" harjoittamalle "aina samojen biisien sanelulle".

Tänään minulla kiehahti asian tiimoilta jälleen yli, kun katselin tallennetta tämänaamuisesta Ylen Aamu-TV:stä, jossa pomoni pomo Leena Puntila oli Basson toimitusjohtaja Jan Zapasnikin kanssa vieraana puhumassa radiosta.

Haastattelun loppupuolella aamu-TV:n toimittaja kysyy sanatarkasti näin: "Suurta osaa radion kuuntelijoista ärsyttää se, että useimmilta radiokanavilta tulee koko ajan samat hitit kun käsketään, levy-yhtiöt käskee teidän soittaa niitä tai muuten".

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

AAAAAAAAAAAAA A  AAAAAAAA a  a AAAAAAAAAA A AA A a AAAAAAA

Tämä ei ollut edes MOT-ohjelma, joka on tunnettu provokatiivisesta tyylistään ja ei-mihinkään perustuvista tiedoistaan.   Tämä oli AAMU-TV, jossa toimittaja IHAN TUOSTA NOIN VAAN LONKALTA heittää tuollaisen kysymyksen ilmoille.

Ensinnäkin SUURTA OSAA RADION KUUNTELIJOISTA EI ÄRSYTÄ NE BIISIT, koska me kaupallisissa radioissa TUTKIMME sitä mitä soitamme, ja jos SUURTA OSAA ärsyttäisi ne biisit, emme niitä soittaisi, koska soitamme sitä musiikkia mitä ihmiset haluavat kuulla - näin kärjistettynä. Tuolla aiemmassa postauksessani tästä asiasta tarkempi erittely.

Minä olen nyt päättänyt, että paasaan tästä asiasta niin monessa paikassa kuin mahdollista, koska on VÄÄRIN että tuollainen harhaluulo on päässyt syntymään. Soittolista on TYÖKALU. Se ei ole mikään lahjonnan väline.  Minulla on nyt missio parantaa soittolista-sanan mainetta. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos et tykkää hittimusiikista, tai et halua kuulla samaa biisiä kahta kertaa. FINE. Sitten et kuuntele hittiradiota. MUTTA älä sulje muilta sitä mahdollisuutta pois. Älä käyttäydy vihamielisesti musiikkia eri tavalla kuluttavia kohtaan.

Jos se olisi järkevää, pistäisin Voicen soittolistalle 40 000 biisiä. Sitten jotkut myhäisivät tyytyväisinä, että nyt on valikoimaa, onpas hyvä, myh myh myh myh.  Mutta silloin ihmiset eivät kuulisi niitä tämän hetken hittibiisejä. He kuulisivat mitä sattuu oudossa järjestyksessä. Sitä he eivät tule kanavalta hakemaan.

Joka viikko 700 000 ihmistä kääntää meidän kanavalle, koska he haluavat kuulla (tätä kirjoitettaessa) Aviciin Wake Me Upin tai Erinin Toiset mimmit tai Ellie Gouldingin Burnin. Ja siihen väliin jonkun maukkaan vanhemman biisin, vaikka Sunrise Avenuen I Don't Dancen tai Bon Jovin Alwaysin. Tai Savage Gardenia.

JA nyt, ennen kuin tykönänne mutisette jotain vastalauseita, niin kirjoittakaa ne tuonne kommenttikenttään niin vastaan parhaani mukaan.

Ja jälleen kerran, työnantajani  SBS Discovery Radio ei ole tämän blogikirjoituksen takana, tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni. Minua ei käsketty kirjoittaa tällaista blogia. Ei tosin myöskään kielletty. Enkä puhu myöskään muiden musiikkipäälliköiden puolesta. Tai muiden firmojen. Vaan omasta puolestani. Ettäs tiedätte.

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

8 Responses to Soittolistakooma jatkuu

  1. Vesku says:

    Moi Jussi.

    Pakko sanoa heti kärkeen etten ole Voicea kuunnellut, joten en tiedä kanavasta juuri muuta kuin että se soittaa hittimusiikkia. Mahtava juttu jos otat missioksesi parantaa soittolistojen mainetta, mutta miten aiot tehdä sen? Eihän soittolistoissa itsessään ole mitään pahaa, mutta tuo samojen biisien toistuminen niillä tuntuu olevan ongelma joka kanavalla. Vaikka sanot ettei suurinta osaa kuulijoita ärsytä ne biisit mitä soitatte, niin uskoisin etteivät he myöskään ärsyyntyisi jos kappaleiden vaihtuvuus tai valikoima listoilla olisi suurempi. Onko olemassa jotain estettä sille ettei toimittaja voisi itse valita soittamansa kappaleet? Tästä aiheesta voisi varmaan käydä loputtoman pitkän keskustelun, muttei nyt jaksa enempää. Ehkäpä otat aiheen esille Nivalan kanssa podcastissa..

  2. Anonyymi says:

    Teidän pomohan hoiti kuitenkin tilanteen hienosti :)

    Ei soittolistoissa mitään vikaa ole, mutta silloin jos kuuntelee radiota keskivertokuuntelijaa enemmän (esim. koko työpäivän ajan) niin ymmärrettävästi päivän hitit tulee korvista ulos.

    Nuo Nopea/Sinun valinta -äänestyksetkin osoittaa sen, että aika usein ihmiset äänestää juuri sitä kappaletta joka muutenkin soi paljon, vaikka ehdolla olisi harvemmin kuultuja biisejäkin.

    ps. anteeksi anonyymiyteni :)

  3. Kiitos kommenteista Vesku ja anonyymi!

    Hitsi, nämä ovat tosi isoja ja hyviä kysymyksiä. Koitan kummiskin vastata jotain. Tosin Anonyymi vastasi Veskun kysymykseen osittain.

    On musiikkipäällikön hyvyyttä tai huonoutta löytää se tasapaino, että soittaa parhaita biisejä tarpeeksi usein, muttei liian usein, ja uusia biisejä riittävästi. Toki meidän omat biisien rotaatiot (eli kuinka usein ne kaikista parhaimmat biisit, toiseksi parhaimmat soivat) lasketaan tietysti sen perusteella, että kuulija kuuntelisi vain meidän kanavaa, koska emmehän voi tietää hänen liikkeitään kanavien välillä.

    Siksi on tietysti mahdollista, että kuulee jonkun soitetuimpien top 10:ssä olevan biisin vaikka 3 kertaa peräkkäin. Se tuntuu perseeltä. Ymmärrän.
    Radio Nova muuten julkaisee sivuillaan SUomen radioiden 20 soitetuimman biisin listan, jota kerää Radio Monitor -niminen firma. Se löytyy täältä: http://www.radionova.fi/listat/top-listat/#suomen-suosituimmat
    Paljon hyödyllistä tietoa Suomen listoista löytää myös Timo Pennasen Listablogista: listablogi.blogspot.fi

    Sen voi huomata tutkimuksista helposti, että peruskuulijalle uusi biisi on kauhistus. Siksi radiojuontajien pitää osata "myydä" nämä uudet biisit kuulijalle - antaa syy kuunnella ne. Hittiradiot kuitenkin tarvitsevat uusia biisejä koko ajan, koska vanhat kuluvat aina jossain vaiheessa. Se on formaatin idea. Esimerkiksi YleX:n formaatissa soitetaan lähinnä uutta musiikkia, mutta sekin on suhteellista: Kyllä kanavan vakiokuulijoille ne biisit ovat tuttuja, ainakin suurin osa.

    Pelkkä musiikin erikoisohjelma koko päivän mittaisena olisi järkyttävän raskas, eikä sitä jaksaisi kuunnella kukaan, suuri osa radion kuuntelusta tehdään kuitenkin muun toimen ohessa.

    Toimittajat valitsemassa biisejä. Radio Helsingin malli. Silloin lähetyksestä tulee minusta liian raskas kuunnella. Juontaja voi keskittyä omaan tonttiinsa, minä keskityn musiikkiin, se on minusta paras ratkaisu, ellei puhuta erikoisohjelmista.

    Toivottavasti näistä kommenteista oli iloa. KOmmentoikaa lisää!

    T. Soittolistojen puolustaja, Ritari Sir Jussi.

  4. Sanot, että ihmiset eivät kuulisi tämän hetken hittibiisejä... Mutta miksi niistä tulee hittibiisejä? Mikä saa ihmiset kaipaamaan niitä tiettyjä kappaleita?

    Pidän hassuna ajatusta lahjonnasta, enkä usko, että levy-yhtiöt varsinaisesti sanelevatkaan soittoja. Toisaalta on tavallaan aika turha väittää, ettei levy-yhtiöillä olisi oma sanansa sanottavana. Jaa miksi? No esimerkiksi tuo mainitsemasi Toiset mimmit on listoilla uutena tulokkaana.

    Uutena tulokkaana. Kappale, joka on kesäkuussa ilmestyneellä levyllä - levyllä, jota on myyty aika tarkkaan semiposkettomasti. Voisi kuvitella, että yksi tai kaksi Novankin kuulijaa olisi halunnut kovasti kuulla kappaleen jo... no sanotaan nyt vaikka kesäkuussa, niillä main kun levy möi platinaa. 29.8. muuten Erinin Facebook-sivulla on päivitys otsikolla "Uusi biisi radioille". Lienee sanomattakin selvää, mikä biisi on kyseessä.

  5. Tässä Samin kommentti ilman jättikuvaa...
    "Sanot, että ihmiset eivät kuulisi tämän hetken hittibiisejä... Mutta miksi niistä tulee hittibiisejä? Mikä saa ihmiset kaipaamaan niitä tiettyjä kappaleita?

    Pidän hassuna ajatusta lahjonnasta, enkä usko, että levy-yhtiöt varsinaisesti sanelevatkaan soittoja. Toisaalta on tavallaan aika turha väittää, ettei levy-yhtiöillä olisi oma sanansa sanottavana. Jaa miksi? No esimerkiksi tuo mainitsemasi Toiset mimmit on listoilla uutena tulokkaana.

    Uutena tulokkaana. Kappale, joka on kesäkuussa ilmestyneellä levyllä - levyllä, jota on myyty aika tarkkaan semiposkettomasti. Voisi kuvitella, että yksi tai kaksi Novankin kuulijaa olisi halunnut kovasti kuulla kappaleen jo... no sanotaan nyt vaikka kesäkuussa, niillä main kun levy möi platinaa. 29.8. muuten Erinin Facebook-sivulla on päivitys otsikolla "Uusi biisi radioille". Lienee sanomattakin selvää, mikä biisi on kyseessä.

  6. Moi Sami

    Hyvä kommentti. Ja aiheellinen. Totta kai levy-yhtiöillä on "sanansa sanoittavat". Hehän sitä musiikkia julkaisevat, markkinoivat ja myyvät!

    Levyiltä nousseet singlet ovat tietysti usein olleet "julkisia" jo kauan, mutta niin pieni määrä ihmisistä ostaa kokonaisia levyjä, että jättimäiselle valtaosalle radioihin jaetut singlet ovat ihan uusia biisejä. Siksi, kun tehdään hittiradiota, on käytännöllisempää keskittyä tekemään hittiä siitä biisistä josta julkaistaan musavideo tai joka on muuten sillä hetkellä esillä. TOsin ei se nyt ihan synkronissa tapahdu, mutta jos katsoo Spotifyn top-listoja, niin aika samalla tahdilla ihmisten kuuntelumieltymykset muuttuvat.

    Eli tuo singlejen julkaisutahti ei ole sitä, että levy-yhtiöt määräisivät mitä soitetaan, vaan hittien tekemistä. EI-hittiformaatissa, kuten vaikkapa Radio CItyllä, ei ole niin väliä minkä biisin albumilta valitsee, kun samaa biisiä soittaa radioista korkeintaan Radio Rock, jos hekään - niistä biiseistä ei tule samanlaisia jättihittejä siis.

    Hitti on kuitenkin biisi, jota ihmiset haluaat kuunnella paljon, ja jonka "kaikki" tuntevat. Näin ihan määritelmältään.

  7. Anonyymi says:

    Tuli vielä semmoinen mieleen, että soittolistojen ongelma on varmaankin pitkälti siinä, että suuri osa tämän päivän hiteistä soi kaikilla Suomen kaupallisilla valta-asemilla (ja YleX:llä).

    Kanavaa kääntämällä ei pääse pakoon esim. Haloo Helsinkiä, Jukka Poikaa, Elokuuta tai Cheekiä, vaan nuo soivat Voicella, Iskelmällä, Suomipopilla, Aallolla, YleX:llä, NRJ:llä, Novalla, Metrolla ja nykyisin osin jopa Groovella. Vaikka noilla kanavilla musatarjonta muutoin vaihtelee, nuo hitit tunkevat väkisin päälle ja ihmisille jää mielikuva, että kaikki kanavat soittavat tasan samoja kappaleita (mikä ei tietenkään ole aivan totta).

    Tietystihän Suomessa on noiden lisäksi muutama erikoisradio sekä rock-kanavat, mutta hitti- ja pop-musiikkikanavat kuulostavat äkkiseltään ihmeen samankaltaisilta. Ilmeisesti toimiva resepti siis.

    Mutta annanpa Jussi sulle vielä kehuja, sillä mun mielestä Voice kuulostaa tällä hetkellä tosi hyvältä tuotteelta. Musa on mun makuun ja esim. retro-osio ja nopeat valinnat ovat hyviä juttuja!

  8. Kiitos kommentista ja palautteesta!

    Tuo on tavallaan totta mitä sanot. Vaikka musaa on tarjolla enemmän kuin koskaan, yleisön maku on aika homogeeninen. Voi olla että se johtuu radioista, mutta soittolistojen syyksi en sitä laittaisi. kuten todettua, ne ovat vain työkalu jolla toteutetaan päätettyä musiikkilinjaa ja varmistetaan että jokainen viisitoistaminuuttinen edustaisi mahdollisimman hyvin kanavan valittua soundia.

    Tai niin minä ainakin työskentelen.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...