Kenestä tulee Spotify-soittolistojen heimopäällikkö Suomessa?

Jostakusta tahosta tulee jossain vaiheessa Spotikka-listojen heimopäällikkö maassamme. Tai oikeammin sanottuna jostain soittolistasta. Tämä lista tulee mitä todennäköisimmin olemaan jonkun levy-yhtiöön kytköksissä olevan tahon tekemä. Ehkä. Voihan se olla jonkun yksityisen ihmisenkin, mutta esimerkiksi Digster-tyyppiset tahot tekevät töitä saadakseen listoilleen seuraajia.

Olen suomalaisten levy-yhtiöihmisten kanssa keskusteltuani antanut itseni ymmärtää, että muissa Pohjoismaissa (joissa Spotikan penetraatio on tietysti muutenkin kaikin puolin rajumpi) on olemassa muutama lista, joilla on kymmeniä tuhansia seuraajia.

Nämä listat koostuvat tietysti päivän suurimmista hiteistä, koska niitä kuuntelemaan löytyy se suurin kriittinen massa. Best of William Fitzsimmons ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi houkutteleva lista.

Temppu tulee tässä: Sitten kun jollain taholla on tällainen megalista, sinne väliin ujutetaan oman levy-yhtiön uusia biisejä. Sinne ei voi laittaa kaikkia uusia biisejä, koska ihmiset lopettaisivat listan tilaamisen. Pitää valita ne kovimmat uudet tyrkyt.

Näin Spotify-listan ylläpitäjästä tulee VÄHÄN NIINQ radion musiikkipäällikkö. Eli niin kuin minä. Mutta vielä en ole tällaista listaa Suomesta havainnut. Digsterillä on paljon omia, mm. Voicella on omansa, mutta megalista lienee vasta tulossa.

Koska minä olen soittolistaihminen henkeen ja vereen, rakastan myös Spotify-listojen tekemistä. Syyssoittolistojen lisäksi minulta löytyy elektronistalista, soul-lista, bläkkis ja dödis, hiphopin helmet, Uuden musiikin aamuvuoron aloitusklassikot (joka YleX-vetoavusta johtuen on tilatuin listani 316 tilaajalla) ja Suomi-indie muutamia mainitakseni.




This entry was posted in . Bookmark the permalink.

2 Responses to Kenestä tulee Spotify-soittolistojen heimopäällikkö Suomessa?

  1. Olen miettinyt tuota samaa että nyt on paljon hyviä listoja mutta ei yhtään loistavaa (paitsi ne mitä itse on tehnyt kootusti noista :D). Esimerkiksi juoksuun tai ylipäätänsä reenamisen taustalle on todella hyviä listoja.
    Kun olen koneella niin tulee appsien kautta haettua paljon uusia soittolistoja mutta jostain syystä ei padiversiossa tätä toimintoa ole.

    Kyllä se megalista sieltä vielä tulee.

    (pakko vielä mainita että on muuten järjettömän hankala tuo robotinesto kommentointi juttu, ei meinaan millään saada toisesta sanasta selvää!)






  2. Tätä kommentointibugia korjataan parhaillaan, mutta niin kauan kun tuo sinun profiilikuvasi lävähtää ruutuun noin isona, niin tässä kommentti:

    2. joulukuuta 2013 15.03

    Olen miettinyt tuota samaa että nyt on paljon hyviä listoja mutta ei yhtään loistavaa (paitsi ne mitä itse on tehnyt kootusti noista :D). Esimerkiksi juoksuun tai ylipäätänsä reenamisen taustalle on todella hyviä listoja.
    Kun olen koneella niin tulee appsien kautta haettua paljon uusia soittolistoja mutta jostain syystä ei padiversiossa tätä toimintoa ole.

    Kyllä se megalista sieltä vielä tulee.

    (pakko vielä mainita että on muuten järjettömän hankala tuo robotinesto kommentointi juttu, ei meinaan millään saada toisesta sanasta selvää!)

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...