Liian harvoin ehdin kuuntelemaan suomalaisia räppilevyjä - ja vielä harvemmin innostumaan niistä. Siis ainakin jos vertaa julkaisujen määrään. Paljon ilmestyy kaikkea. Olen tippunut kärryiltä!

NOH

Kemmuru on kuitenkin aina Kemmuru, ja Aksim on Tikkakosken mannekiini.

Tältä EP:ltä (6 biisiä plus 2 remiksiä) julkaistiin viime vuonna Pää grillin -single, josta en hirveästi innostunut. Biisi itse asiassa sämplää nyt ilmestynyttä tiiseriraitaa Just niin biiberi, mikä on aika METAA.

Ilman Just niin biiberi -biisiä en olisi varmaankin ehtinyt tätä edes kuunnella. Tai siis raivannut tälle levylle tilaa kiireisessä cd-aikataulussani. Kotona kun tulee kuunneltua vain jotain möhis-musaa vinyyliltä on aikaa kaikelle, mutta töissä tai autossa - cd-soitinten maailmassa - on aina kauheasti kaikkea kuuntelujonossa.

Upotan tuon biisin jutun loppuun. Kuunnelkaa. Ihastutte. Just niin biiberi on myös levyn paras biisi, joten sikäli tiiseri oli kohdallaan. Aksimin tiputtaa cypheriä siihen tahtiin, että Posse-keskustelupalstaa lukeneenkin on vaikea pysyä perässä. Mutta se onkin hänen tyylinsä tarkoitus tuossa biisissä.

Aksim on jännä tapaus räppärinä. Tavallaan hän on se Kemmurun vähän heikompi räppäri ja tuottajanero. Mutta sitten hän on kuitenkin myös helvetin taitava räppäri, kun Jodarok ei ole maisemissa päsmäröimässä.

Levyn loppua kohden lähestytään Tuuttimörkön ja DJ Kridlokkin vierailun myötä heidän soundiaan. VITTU en nyt osaa sanoa mikä sen genren nimi on? Fantasia-gangsta? Kauhu-etelä? ENIHUU, tiedätte mistä puhun jos olette kuunnelleet vaikka Kridlokkin musaa.

Aksim on kenties ensisijaisesti tuottaja, joten tuotannot korostuvat hienosti. Mukana on Ruudolfin takuuvarmoja soul-sampleihin perustuvia biittejä, sekä loppua kohden modernistuvia ja pelottavammin paukkuvia. Ehkä Aksimin sanottava loppuu EP-mitassakin hieman kesken, joten on hyvä, että tuotannoissa on myös ajatusta.

Vaikka levy ei räppiensä suhteen olekaan kokonaistaideteos, kuuden biisin mitta jättää silti paljon nälkää. XD on aiheena hauska, mutta ei se sitten lopulta onnistu naurattamaan aivan niin paljon kuin toivoisi. Fitness ja Luuta ja lihasta jatkavat Aksimin ruipelo-minäkuvan itseironista käsittelyä, ja toimivat sinänsä hyvin, vaikka Just niin biiberin selittämättömyys toimiikin paremmin.

Huomaan kierteleväni ja kaartelevani. Yhteenvetona: Huomionarvoista ja laadukasta suomiräppiä, nousee positiivisena esiin julkaisujen tulvasta. Olisi voinut olla pidempi ja kokonaisempi teos, mutta silti tuotannoiltaan ensiluokkainen levy.