Kuten kuka tahansa minua somessa seuraava (@jussi_mantysaari Instagramissa, seurata kannattaa jos haluaa nähdä jackrussellin, vinyylin ja juoksevan miehen kuvia) tietää, olen ollut aivan helvetin tohkeissani tästä levystä.

Näin Kasmirin ensimmäistä kertaa livenä tänä keväänä, kun Universal järjesti Emma-etkot. Kasmir nousi juhlapukeutuneen kutsuvierasyleisön eteen näyttäen hämmentävän paljon Universalin a&r-jehu Pyhimykseltä. Minulle oli ennakkoon hehkutettu, että nyt on tulossa kova suomalainen miespoppari. Epäilin, koska suomalainen miespoppari ei ole koskaan julkaissut hyvää kokonaista levyä minun kirjoissani. Ei sillä, että heitä olisi hirveästi tätä ennen ollut moista edes yrittämässä.

Kasmir veti muistaakseni Wowwowwow'n ja Vadelmaveneen. Hän teki heti vaikutuksen. Ensinnäkin nousta tuntemattomana jähmeän kutsuvierasyleisön eteen 50 senttiä korkealle lavalle ja vetää falsetista "aina kun sut nään meen wowwowwow" vaatii pokkaa. Sitä Kasmirilla (eli Thomas Kirjosella) toki on, sillä myöhemmin minulle selvisi, että hän oli se 15 Minutes Before the Diven taitava laulaja.

No, sitten tuli Vadelmavene, josta tuli kesän suurin hitti. HANKOON jne. Olin käynyt Hank Solon ja Jonas duppel-V Karlssonin studiolla kuuntelemassa tulevaa levyä levy-yhtiön pyynnöstä. Tuolloin biisit olivat vielä osin demoja, mutta paljon oli jo valmiina. Kuulosti helvetin hyvältä, mutta ajattelin odottaa mielipiteeni kanssa siihen, että saan kuulla levyn rauhassa, sillä studiossa istuessa ja fiilistelymielialalla moni musa kuulostaa hyvältä.

Onneksi ei tarvinnut pettyä. AMK Dropout on hölmöstä nimestään (ymmärrän kyllä Kanye-viittauksen) huolimatta PARAS suomalaisen miespopparin levy koskaan. Siis jos lasketaan soolona omalla nimellään vetävät yrittäjät. Itse asiassa olin jo luullut, ettei tällaisen musan kanssa onnistuta Suomessa. Mutta sitten tuli tämä partajeesus, falsettia vetävä partajeesus!

Vadelmavene ja WOWWOWWOW ovat hittejä, mutta kun täältä olisi tulossa vielä ainakin pari sinkkuhittiä lisää. Ryan Gosling on ihan vitunmoinen party anthem ("mä haluun ajaa niinku Ryan Gosling, ja tatuoida sun kuvan mun nahkarotsiin", KAMAAN mikä sanoitus), Iholla saattaa olla parin vuoden päästä katsottuna tämän levyn isoin biisi (ainakin toivon niin), mutta lepsusti sävellettyä biisiä ei oikeastaan ole. Antheemista (anteeksi finglanti) suomalaista pop-musaa. Hengitän huohottaen. Ei tällaista pitänyt olla! Mutta nyt on.

Hank Solo ja Jonas W. tekivät kovaa jälkeä jo Sannin levyn kanssa, ja sama ääriskarppi meno jatkuu nyt. En sano, että AMK Dropout olisi jotenkin vallankumouksellinen tuotannoltaan - nämä kaikki jutut on jo Jenkeissä tehty - mutta tuotanto TOIMII ja tukee mahtavasti biisejä. Kasmirilla ja muilla säveltäjillä on joku geeni, joka estää kertsittömän tai melodiattoman biisin tekemisen. Ei Suomessa pärjää tanssikoreografioilla, vaan pitää olla BIISEJÄ ja artisti jossa on tarttumapintaa. Tuotanto ottaa ROOLIA - sekin on uutta suomalaisessa popissa.

Valkoista kohinaa, avausbiisi, on upea. Sen kohdalla tulee fiilis, joka kestää levyn loppuun. Miten tämä kaveri saa nämä jutut onnistumaan? Tyler the Creatorilta lainattua biittiä, hullua falsettia ja särötettyä laulua, ja SILTI kaikki kuulostaa oikealta. Onnellinen mies -biisin Kendrick Lamarr -fiilistely ei tunnu matkimiselta, vaan luontevalta suomalaiselta pop-musiikilta. Levyn lopettava Aavikko rakentaa upean ison rakennelman, joka viedään tylyyn seinälopetukseen asti tarvittavalla pokalla. Huomautan tässä jälleen, että Kasmir osaa oikeasti laulaa. Hän on taitava laulaja.

Mistä lähtien Suomessa on julkaistu luontevaa pop-musaa? No tästä lähtien!

Mikä vertaus minulla oli tästä levystä mietittynä? James Blake kohtaa Justin Timberlaken ja Ceebrolisticsin? Ei se ollut noin kömpelö, mutta jotain sinne päin. Ja siinä oli joku melodisempi suomalaisbändi mukana.

Jälleen kerran, words fail me. Tuntuu etten osaa hehkuttaa tarpeeksi vakaasti. Jos tämä levy ei saa tulokas-Emmaa ensi talvena niin maailmassa on virhe. Aivan helvetin kova debyytti. #Nainen pyörii tuossa ympäri kämppää, ja kyselen häneltä jatkuvasti, että "tajuatko miten innoissani olen tästä levystä???".

No, jotain paranettavaa etsiässä sanottakoon, että Vioittumaton, S.T.I.K. ja Rumaa voisivat olla vähän parempia, mutta kun nekään eivät ole huonoja, eivät edes keskinkertaisia, keskinkertainen plus ehkä! Ja sitäpaitsi tämä on debyytti! 11 biisiä jotka toimivat! Tai no, Indiana Jones on enemmän välisoitto, mutta kuitenkin.

Rakastan. Vuoden parhaita suomalaisia levyjä, ellei paras.