Lukuvinkki: Helen DeWitt - The Last Samurai

Tämä oli oliskolluNewYorkerintaiNewYorkTimesReviewofBooksin listauksessa valittu parhaaksi 2000-luvulla ilmestyneeksi romaaniksi. En ollut sitä lukenut, joten pakkohan se oli. Ennen kuin aloitamme niin pitää vielä sanoa, että tällä kirjalla ei ole mitään tekemistä sen Tom Cruisen elokuvan kanssa. Kirja ilmestyi ennen elokuvaa, vuonna 2000. Leffa kolme vuotta myöhemmin. Mutta tällä ei ole mitään tekemistä sen leffan kanssa, joten nämäkin merkit käytän tässä täysin turhaan. Onneksi aikamme on digitaalinen, nämä ovat vain tavun murto-osia jossain Googlen konesalissa. Aikaa minulta niiden kirjoittamiseen meni, mutta toisaalta tämä on vapaa-aikaani, ja sen käyttäminen intohimoprojekteihin ei ole koskaan hukkaanheitettyä.

Asiaan.

Ensinnäkin pitää taas sanoa, että tällaisten TAPAUS-kirjojen ei pitäisi päästä valumaan minulta ohi. Pitäisi ottaa tavaksi lukea New York Timesista kirja-arvosteluja. Sitä Review of Booksia ei enää erillisenä edes ole, googlasin nyt. Ei tämä ollut siis sen lehden listaus. Eikä kyllä New York Timesinkaan. Jonkun laatulehden se oli, Oskari Onnisen Twitteristä bongasin. Vulture ehkä. Joka tapauksessa pitäisi skarpata. (EDIT: Se oli Vulturen listaus, nyt löysin itsekin. Paljon hyviä kirjoja, tuo 2666 pitää ehdottomasti lukea).

MUTTA SIIS.

Kirja kertoo Sibyllasta ja hänen pojastaan Ludosta, jotka asuvat Lontoossa. Sibylla on alun perin amerikkalainen motelliketjun omistajan tytär, mutta hän muuttaa Lontooseen ja saa yhden illan jutun lopputuloksena pojan. Hän ei koskaan ilmoita pojan isälle raskaudesta, mistä syystä Ludo kasvaa ilman isää. Superälykäs poika jaksaa 11-vuotiaaksi ennen kuin ottaa itse selvää isästään. Löytö on pettymys, joten hän esittäytyy muillekin potentiaalisille isäehdokkaille heidän kadonneena poikanaan.

No, kerroinpa koko "juonen", mutta sillä ei ole kyllä mitään merkitystä.

DeWittin kirja on eritoten muodon juhlaa. Hän on kirjoittanut sen välillä haastavaltakin tuntuvassa rytmissä, jossa välimerkkejä ei juuri käytetä ja puhujat saattavat vaihtua kesken lauseen. Tyyli on kuitenkin intuitiivinen, ja kun siihen tottuu, keskusteluissa pysyy paljon luonnollisemman tuntuisesti mukana kuin
- Ai niin jaa juu mitä, Jussi sanoi.
- Olet idiootti, Suvi sanoi.
-tyylissä.

Mutta on sisältökin kadehdittavan punnittua ja ajatuksia herättävää. Neljävuotiaana kreikkaa ja japania opettelevan lapsineron älyllisesti perusteltu isänkaipuu on sydäntäraastavaa, ja oikean isän osoittautuminen pettymykseksi oivaltavaa. Ludo siis tavallaan ymmärtää, miksi äiti salasi asian häneltä (ja myös lukijalta, sillä äiti kutsuu Ludon isää Liberaceksi kertoessaan alkuperäistä tarinaa lukijalle). Muiden isien joukossa on kirjailijoita ja matemaatikkoja, jotka suhtautuvat vaihtelevin tavoin Ludon isyysväitteisiin. Surullisin on kuitenkin viimeiseksi tavattu sankaritoimittaja Red Devlin, joka ei oikein pääse takaisin perhe-elämän rytmiin oltuaan 8 vuotta vankina Palestiinassa.

Sibylla did not say anything for a very long time. I knew what she was thinking anyway. The silence stretched out, for my mother was debating inwardly the right of one rational being to exercise arbitrary authority over another rational being on the ground of seniority. Or rather she was not debating this, for she did not believe in such a right, but she was resisting the temptation to exercise such power sanctioned only by the custom of the day. At last she said: Well then I’ll see you tomorrow.

Myös Sibyllan vanhemmuuden kokemus on hienosti kuvattu. Hän on "vapaata kasvatusta" kannattava äiti, joka myös avoimesti myöntää, ettei aina jaksa keskittyä Ludon tarpeisiin. Hän hylkää akateemisen uransa ja ryhtyy naputtamaan lehtien vuosikertoja sähköiseen muotoon, mikä ajaa perheen krooniseen köyhyyteen. Ludo on liian älykäs brittiläiseen peruskouluun, joten hän tyytyy ajelemaan Lontoon Circle Line -metrolinjaa ympäri ja sivistämään itse itseään.

Essentially the film is about the importance of rational thought. We should draw our conclusions from the evidence available rather than from hearsay and try not to be influenced by our preconceptions. We should strive to see what we can see for ourselves rather than what we would like to see.

Kirjan nimi tulee Akira Kurosawan Seitsemän samuraita -elokuvasta, jota Sibylla pakonomaisesti katsoo, ja jonka myös Ludo tuntee tarkasti. Ilmeisesti Sibylla yrittää opettaa Ludolle miehen mallia elokuvan samuraiden avulla, joiden kunniakäsitys on tietenkin superankara.

I waited two or three hours until I was pretty sure there was nothing left but a thing in corduroy trousers and a blue shirt. The clubbed child and the weeping eye and the smiling chessplayer were gone. I took his hand in mine. It was still warm, but cooling. Then I sat on the bed beside him and put his arm over my shoulder.

The Last Samurai on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Viimeinen samurai, mutta tätäkään en osaa kuvitella käännettynä lukevani, sen verran ainutlaatuista DeWittin kieli on. Kirja oli paikoin jopa hieman uuvuttava, mutta ehdottoman palkitseva. Itselleni se ei ole lähellekään 2000-luvun paras romaani, mutta erittäin hieno teos joka tapauksessa, jota voin lämpimästi suositella kaikille huipputasoisista romaaneista kiinnostuneille.



This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

1 Response to Lukuvinkki: Helen DeWitt - The Last Samurai

  1. Vakavasti i tasoitin, kun viisivuotias mieheni jäi toisen naisen kanssa scothlandissa. Huusin ja nuhtelin joka päivä, kunnes se oli niin huono, että en kestänyt sitä enää. ja pääsin Internetiin apua varten, kunnes osuin todelliseen, ja se on Dr Wealthy. Olen melkein luopunut yrittäessään saada mieheni takaisin ja ottaa tyytyväinen perhe uudelleen. Olin yrittänyt paljon, mitä tiesin, ja loitsuilla voin saada hänet takaisin, koska olen kuullut paljon Dr Wealthy, siunauksista ja poikkeuksellisista maagisista voimista, hän teki kaiken työn, ja heti 7 päivän kuluttua mieheni palasi minun luokseni ja hän oli vangittu kaikesta, mitä hän on tehnyt. Ja nyt elämäni on tasapainoinen ja olen jälleen onnellinen. Dr Wealthy teet hyvää palvelua ihmisille, enkä usko, että monet ihmiset olisivat tienneet sinusta. Olet karkea timantti. Kiitos tohtori Wealthy Olet lahjakas ja annatte itsesi niin vapaasti kuin teit minulle. Kiitos, että kutitte maagisia rakkauden loitsuja minulle ja Sergio. Hän on palannut minulle juuri niin kuin se oli, kun tapasimme ensin .. sieluni syvyydestä! Olen nyt erittäin onnellinen. Kiitos ja Jumala siunatkoon sinua niin paljon, sir. Nyt mieheni on palannut minulle vain 7 vuorokauden ajan, kuten sanoitte sen..wow .. olen täysin palkittu. Kiitos paljon, sir, paljon arvostuksia .. Tässä on Dr Wealthy yhteystiedot: wealthylovespell@gmail.com tai sinä mitä hänet. + 2348105150446

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...